Sihvonen: Kärpät suoraan 4-0-voitoin mestariksi? – "Ei jääkiekko sentään niin totaalisesti pelikirjapeli ole"

Kärpät johtaa Liigan finaalisarjaa voitoin 2-0. Tappara on tehtävä onnistunut ryöstöretki Ouluun, mikäli se mielii kunnolla mukaa mestaruustaistoon. MTV Sportin Petteri Sihvonen analysoi finaalisarjan tilannetta.

Tapparalla on ongelma, joka ei ole kovinkaan myönteinen ongelma. Joukkue on pelannut läpi kauden useampaa pelikirjaa jatkuvan liikkeen pelipaikattomasta jääkiekosta aina tuttuun ja turvalliseen Tapola-lätkään, josta kirvesrinnat ovat tunnettuja parilta edelliseltä mestaruuskaudelta entisen päävalmentajansa Jussi Tapolan johdolla.

Pelitapojen säätäminen ja vaihtaminen on johtanut siihen, ettei Tappara tällä hetkellä hallitse suvereenisti ainuttakaan variaatiota sesongin mittaan pelaamistaan eri variaatioista. Tulkitsen niin, että joukkue kärsi kollektiivisen kolauksen itsetunnolleen siitä, ettei se saanut kasaan voittavaa reseptiä kauden alun pelitapapyrkimyksestään.

Ja mikä keljuinta tamperelaisten kannalt: nyt finaalisarjassa on vastassa Kärpät, joka viljeli jo syyskuusta lähtien menestyksellä hyvin samankaltaista pelisysteemiä, mihin Tappara oli pyrkinyt. Kärpät on onnistunut huomattavasti heikommalla pelaajamateriaalillaan siinä, missä Tappara epäonnistui merkittävästi taitavammilla pelaajilla.

Finaalisarjan toisen pelin kolmas erä, jossa Tappara oli takaa-ajossa, oli vedenjakaja, joka kieli siitä, mistä sarjassa todella on kyse. Tapparan piirissä joudutaan tulkitsemaan huolella sitä, kulkiko oma peli siinä kohtaa vai ei. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi esikuntineen lähti takaa-ajossa peluuttamaan joukkueelle suhteellisen kategorista pelin pystyyn kääntämistä siten, että puolustajien ja hyökkääjien välimatka oli melko pitkä. Tappara pääsi ainakin jossain määrin pelin päälle, mutta tarkasti katsoen pelaajien pelikieli oli väkinäinen. Kaukalossa nähty peli muistutti synkkiä hetkiä runkosarjasta, jolloin tähtisikermä haki itseään yllätystappioiden sumassa.

Kärpät on vuorostaan pelannut ihailtavan monipuolisesti. Pelaamisen perustana on runkosarjassa selkäytimiin 60 pelissä tatuoitu Kärpät-Kanada-lätkä, josta päävalmentaja Mikko Manner apuvalmentajineen on tehnyt pudotuspeleissä sopivia flirttailevia myönnytyksiä Meidän pelin suuntaan.

Ero Kärppien ja Tapparan kesken on nyt siinä, että Kärpät kykenee, toisin kuin Tappara, ikään kuin yksittäisten vaihdon sisällä liu’uttamaan pelaamistaan äärestä toiseen pelikirjansa sisällä. Tapparalta moinen ei ota oikein alkuunkaan sujuakseen.

On kuitenkin epärealistista ajatella, että Kärpät noin vain marssisi 4-0 mestaruuteen. Ei jääkiekko sentään niin totaalisesti pelikirjapeli ole, että altavastaaja antaa noin vain ylivertaiselle ennakkosuosikille turpiin, koska sen pelitapa toimii niin paljon sujuvammin.

Pelillisesti tämä olisi vallankumouksellinen sensaatio, jos Tapparan rutinoituneempi, taitavampi, yltyleensä laadukkaampi ja laajempi pelaajamateriaali ei alkaisi sittenkin kääntää käsillä olevaa loppuottelusarjaa tamperelaisille.

Tappara on ison päätöksen edessä. Yrittääkö se nyt sittenkin hieman epätoivoisesti Raksilassa painaa kaasun pohjaan ja avata pelin virtauksen kaikki padot valtoimeksi koskeksi, vai luottaako se kuitenkin ja kaikitenkin 2010-luvun traditionaaliseen pidätä ja päästä, pidätä ja päästä, pidätä ja päästä -pelaamiseensa?

Arvioni mukaan Kärpät on valmis kohtaamaan Tapparan millaisena vain. Kärppien pelitavan joustavuus on tällä hetkellä vertaansa vailla.

Tuntuisi kuitenkin epäuskottavalta perustaa illan pelin voittoennuste sille, että pelikirjalla, sen tuomalla uskolla ja voittavalla ilmapiirillä Kärpät menisi 3-0 johtoon sarjassa. Uskottavampaa on ounastella, että materiaali vie vihdoin voiton hengestä, ja Tapparaa kaventaa voitot lukemiin 2-1. 

Lue myös:

    Uusimmat