SEY: Koiranjalostuksen ongelmiin puututtava nykyistä tehokkaammin – myös ostajissa toivomisen varaa

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ottaa jyrkän kannan koiran terveyttä ja hyvinvointia heikentävien piirteiden jalostamiseen. SEY vaatii lakiin tiukennuksia, mutta toivoo myös ostajilta parempaa valveutuneisuutta.

Koiran terveyttä ja hyvinvointia heikentäviä ominaisuuksia ovat esimerkiksi hengitysvaikeuksia aiheuttavat rakenteet, kroonista kipua aiheuttavat viat ja sairaudet kuten luuston ja nivelten ongelmat sekä ahdas kallon rakenne.

– Joissakin roduissa tilanne on jo niin paha, että sairaita yksilöitä on enemmän kuin terveitä. Tutkimuksen mukaan tiettyjen äärimmäisen lyhytkalloisten koirarotujen elinikä oli 8,6 vuotta, kun se oli verrokkiroduilla 12,7 vuotta, sanoo vastaava toiminnanjohtaja Maria Lindqvist

– Äärimmäisen lyhytkalloiset koirat olivat myös 3,5 kertaa verrokkirotuja alttiimpia ylähengitystieongelmille.

 Tietyt rakenteelliset piirteet aiheuttavat tutkitusti terveysongelmia ja lyhentävät koiran elinikää. Esimerkiksi lyhytkuonoisten koirien tuhinaa pidetään usein hellyttävänä, mutta todellisuudessa koira ei pysty hengittämään kunnolla.

– Monet koiranomistajat ovat ottaneet meihin yhteyttä ja kertoneet, millaista kärsimystä ja surua koirien rotutyypilliset sairaudet ovat aiheuttaneet.

– Eräs nuoren koiran menettänyt omistaja kertoi, ettei häntä olisi haitannut, vaikka koiralla olisi ollut pidempi kuono, pienemmät ihopoimut tai suoremmat jalat, jos hän olisi sillä tavoin saanut muutaman vuoden lisää yhteistä aikaa lemmikkinsä kanssa.

Jalostamiseen puututtava

Cavalier kingcharlesinspanielilla on liian pieni kallo aivoihin nähden, joten rotu kärsii syringomyeliasta.

Kivuliaat luuston ja nivelten ongelmat ovat monella koirarodulla yleisiä. Koira voi joutua niiden takia useisiin leikkauksiin, joista toipuminen on hidasta, ja jotka eivät välttämättä paranna koiran elämänlaatua.

Ahdas kallon rakenne puolestaan aiheuttaa syringomyeliaa, joka aiheuttaa vaurioita selkäytimeen. Syringomyeliasta kärsivällä koiralla on muun muassa hermovauriokipuja sekä jalkojen koordinaatiohäiriöitä ja heikkoutta.

SEY vaatii, että hyvinvointia heikentävien ominaisuuksien jalostamiseen puututaan lainsäädännöllä nykyistä tehokkaammin. Rotuja tai muita kantoja, joista merkittävällä osalla on jokin eläimen hyvinvointia heikentävä rakenteellinen tai perinnöllinen vika, ei tule ylläpitää sellaisenaan.

Monissa tapauksissa ongelma on se, että rodun geenipooli eli rodun geneettinen monimuotoisuus on liian kapea. Rodun tervehdyttäminen voi olla mahdollista tuomalla rotuun uutta verta roturisteytysten avulla.

Sekarotuinen ei välttämättä rotukoiraa terveempi

Sekarotuiset tai paperittomat rotukoirat eivät välttämättä ole rekisteröityjä rotukoiria terveempiä.

– Monet sairaaksi jalostetut rodut ovat tällä hetkellä hyvin muodikkaita, eikä rekisteröityjen kasvattajien tarjonta riitä tyydyttämään kysyntää. Pentutehtailijat ovat iskeneet saumaan ja myyvät huonoissa oloissa kasvatettuja, usein sairaita koiria netin myyntipalstoilla. 

– Näiden eläinten kohdalla täytyy olla erityisen skeptinen, sillä niille ei ole yleensä tehty minkäänlaisia terveystutkimuksia eikä terveyttä ole otettu lainkaan huomioon kasvatuksessa.

Ennen rotukoiran hankkimista on tärkeää perehtyä rodun ja pentueen vanhempien terveyteen ja ottaa selvää, mitä kasvattaja ja rotujärjestö tekevät perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseksi. Koiraa ei pidä ottaa rodusta, johon on kasautunut paljon perinnöllisiä ongelmia tai jossa niiden esiintyvyys on korkea.

Tietoa rotujen ja yksittäisten koirien terveydestä saa esimerkiksi Suomen Kennelliiton ylläpitämästä KoiraNet-jalostusjärjestelmästä. 

Lue myös:

    Uusimmat