Eläinlääkäriliitto on pitää bulldoggimaisten koirarotujen jalostusta epäeettisenä, koska viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan niillä on kehityshäiriöitä aiheuttava virheellinen geeni.
Viime vuoden joulukuussa julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan ranskanbulldoggien, englanninbulldoggien sekä bostoninterriereiden tyypillinen ulkonäkö ja sairaudet johtuvat virheellisestä geenistä, nimeltään DVL2-geeni.
Virheellinen geeni aiheuttaa kehityshäiriön, joka ihmisilläkin aiheuttaa selkärangan ja kasvojen epämuodostumia. Bulldogeille ominainen lyhyt, lättänä kuono, korkkiruuvimainen häntä sekä selkärangan epämuodostumat ovat tutkimuksen mukaan peräisin kyseisestä virheellisestä geenistä.
Kyseisten ominaisuuksien tiedetään johtavan erilaisiin terveysongelmiin, kuten hengitysvaikeuksiin ja silmäsairauksiin.
"Ei lainkaan terveitä yksilöitä"
Virheellinen geenimuoto todettiin kaikilla tutkimukseen osallistuneista englannin- ja ranskanbulldogeista, ja 94 prosentilla bostoninterriereistä.
– Kyseisissä roduissa ei siis ole terveitä yksilöitä lainkaan, vaan jokainen koira on vammainen, tiedotteessa sanotaan.
Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Päivi Lahti kertoo MTV Uutisille, että he ovat yrittäneet avata keskustelua aiheesta jo pitkään.
– Se on eläinlääkäreille surullista ja turhauttavaa, koska pyrkimyksemme on parantaa eläinten terveyttä. Näitä koiria ei voi parantaa, vaikka oireita voi helpottaa.

