Selkärankaisten eläinten määrä ei olekaan vähentynyt 60 prosentilla – tiedotteesta uupunut sana johti laajalle levinneeseen väärinkäsitykseen

WWF:n julkaiseman raportin tuloksista lähetetystä suomenkielisestä tiedotteesta uupui yksi sana, joka muutti laajalle levinneen uutisen merkityksen.

Tekniikan Maailman ja Ylen mukaan tällä viikolla laajalti maailmalla ja myös lukuisissa suomalaismedioissa kerrottu uutinen selkärankaisten eläinten hälyttävästä kadosta ei pidä aivan paikkaansa.

"Vuoden 1970 jälkeen on menetetty 60 prosenttia kaikista maailman selkärankaisista", luki myös MTV:n jutussa raportin hurjista lukemista.

WWF on tänään korjannut tiedotettaan, sillä siitä on puuttunut yksi sana: keskimäärin. Selkärankaisten eläinten määrä on pienentynyt keskimäärin 60 prosenttia, kertoo täsmennetty tiedote.

WWF julkaisi lisää tietoa raportin taustoista: 

Vastauksia WWF:n Living Planet 2018 -raportista nousseisiin kysymyksiin

Yksi sana muuttaa merkityksen

Alkuperäisessä englanninkielisessä tiedotteessa sana keskimäärin (on average) oli mukana. Suomenkielisestä tiedotteesta se puuttui, mikä johti harhaanjohtavan tiedon leviämiseen.

Sanan lisäys muuttaa asian merkitystä huomattavasti. Keskimääräinen pienentyminen tarkoittaa, että jotkut selkärankaisten kannat olivat pienentyneet enemmän, mutta samalla toiset myös vahvistuneet.

Näin ollen raportin perusteella ei voida suoraan tulkita, että selkärankaisten määrä olisi pienentynyt yhteensä 60 prosenttia. Raportti tarkasteli myös vain pientä osaa kaikista maailman selkärankaisista.

Raporttia on kuitenkin myös maailmalla tulkittu väärin, englanninkielisenäkin. Asian oli huomannut ensiksi The Atlantic -lehden tiedetoimittaja Ed Yong, jonka havainnon perusteella Tekniikan Maailmakin nosti aiheen tapetille Suomen mittakaavassa.

Selkärankaisten tilanne on joka tapauksessa vakava, ja WWF:n mukaan raportti on tällä hetkellä paras saatavilla oleva tieto selkärankaisten eläinten kantojen kehityksestä.

Juttua muokattu 6.11: Jutun julkaisun jälkeen lisätty mm. WWF:n lisämateriaali raportin taustoista.

Lue myös:

    Uusimmat