Hyljekuolemat Porvoossa ja Loviisassa eivät johdu lintuinfluenssasta – muita tuloksia odotetaan vielä

Hylje Vanhankaupunginlahdella 20.4.2023
Kuvituskuva.
Julkaistu 01.08.2025 15:47

MTV UUTISET – STT

Viikonloppuna Porvoon ja Loviisan edustalta löytyi ainakin 19 kuollutta hyljettä.

Porvoon rannikolta viime viikonloppuna kuolleena löytyneessä hylkeessä ei todettu lintuinfluenssaa, kertoo Porvoon kaupunki.

Lue myös: Porvoon rannikolta on löytynyt kymmenittäin kuolleita hylkeitä

Uudeltamaalta Porvoon rannikolta ja Loviisan saaristosta löytyi viikonloppuna ainakin 19 kuollutta hyljettä. Nyt lintuinfluenssa on poissuljettu syy hyljekuolemiin.

Porvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto lähetti yhden hylkeen tutkittavaksi Ruokavirastolle, jotta kuolemien syy voidaan selvittää. Muita testituloksia odotetaan ensi viikon aikana.

Hylkeissä ei näkynyt ulkoisia merkkejä, joista voisi päätellä kuolinsyyn. Jos suuri määrä eläimiä kuolee, asiaa tutkitaan tarttuvan eläintaudin varalta.

Muita mahdollisia hylkeiden kuolinsyitä voisivat olla myrkytys ja sinilevä, Porvoon kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvontaeläinlääkäri Petronella Jansson kertoi STT:lle tiistaina.

Aiemmin kerrottiin, että hylkeissä oli viitteitä eriasteisesta mätänemisestä, eikä niistä pystynyt sanomaan, kauanko ne olivat olleet kuolleina.

Porvoon kaupunki on saanut viime päivinä lisää ilmoituksia kuolleista hylkeistä. Osa ilmoituksista voi olla päällekkäisiä, joten tarkkaa kuolleiden hylkeiden määrää on vaikea sanoa. Yhteensä kuolleita hylkeitä arvioidaan olevan parikymmentä.

Yksittäisten kuolleiden hylkeiden löytäminen rannoilta on tavallista. Joukkokuolemista on syytä ilmoittaa eteenpäin kunnalle.

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet