Suomen Kipu ry:n varapuheenjohtaja Anu Wickholm on kärsinyt selittämättömistä kivuista yli kymmenen vuotta. Hyvän lääkityksen avulla hän pystyy elämään lähes normaalia elämää, mutta täysipäiväiseen työelämään hänestä ei ole.
− Ai mihin sattuu? Oikeastaan joka paikkaan kaulasta alaspäin. Puhutaan kroonisesta kipuoireesta, Anu Wickholm sanoo.
Hän yrittää selittää, millaista kipu on, mutta se on hankalaa, koska hänen kivulleen ei ole termiä. Kipu on sellaista, jota Wickholm ei koskaan tuntenut ollessaan terve. Jatkuvaa kipua on nyt jatkunut yli 10 vuotta, ja se pahenee esimerkiksi fyysisen rasituksen jälkeen.
− Syön jatkuvasti kahta tai kolmea lääkettä. Rahaa lääkkeisiin kuluu Kelan korvausten jälkeen noin 700 euroa vuodessa, Wickholm kertoo.
Aviomies turvaa toimeentulon
Wickholm on ammatiltaan ATK-suunnittelija, mutta ei ole pitkään aikaan pystynyt tekemään työtään täyspäiväisesti. Tällä hetkellä hän on vakuutusyhtiön tuella työkokeilussa, jonka aikana pitäisi selvittää, kuinka paljon töitä hän pystyy tekemään niin, että kivut eivät pahenisi.
− Tätä ennen olin kaksi ja puoli vuotta tekemättä töitä, ensin sairauslomalla ja myöhemmin työttömänä. Kela on kuitenkin toistaiseksi päättänyt, että olen täysin työkykyinen eikä myönnä minulle osatyökyvyttömyyseläkettä, jota olen hakenut, Wickholm kertoo.
Hän toteaa olevansa onnekas, kun on naimisissa. Ilman aviomiehen tuloja hän tuskin tulisi toimeen.
Mystinen sairaus
Vuosien varrella Wickholm on törmännyt hyvin erityyppisiin lääkäreihin. Toisinaan Wickholm on joutunut vaatimaan pääsyä erilaisiin tutkimuksiin, koska aina hänen oireitaan ei ole otettu vakavasti. Nyt häntä kuitenkin hoitaa lääkäri, joka ymmärtää hyvin, mistä on kyse. Wickholm on myös tutkittu läpikotaisin. Hänelle on tehty muun muassa useita verikokeita sekä röntgen- ja magneettikuvauksia, mutta varsinaista syytä kivulle ei ole löytynyt.
− En elättele turhia toiveita ihmeparantumisesta, mutta en ole myöskään täysin luopunut toivosta, Wickholm toteaa.
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
20:34
Veikkausliigan mestaruustaistelu ratkeaa päätöskierroksella – Ilves nousi sarjakärkeen
-
Lataa lisää