Seksistiset palkinnot aiheuttivat kohun squash-kisoissa – kilpailun voittanut espanjalainen nainen sai palkinnoksi vibraattorin: "Olimme shokissa"

Pohjois-Espanjassa järjestettävän squash-turnauksen erikoinen palkinnonjako on aiheuttanut pienoisen kohun urheilun seksismistä.

Asturiassa vuosittain järjestetyssä turnauksessa neljälle parhaiten sijoittuneelle naispuoliselle pelaajalle annettiin palkinnoksi vibraattori, vahaa karvojen irrottamiseen tai känsänpoistoon tarkoitettu pakkaus.

Asiasta kertovien BBC:n ja Daily Mailin mukaan seksistisiksi syytetyt palkinnot vastaanottaneet naiset ovat kirjoittaneet valituksen asiasta paikalliselle lajiliitolle. 

Kilpailun voittanut squash-pelaaja Elisabet Sadó kommentoi, että asioiden on muututtava. Kisan paras pelaaja sai palkinnoksi pokaalin sekä vibraattorin.

– Olimme todella yllättyneitä ja shokissa. Mielestämme se on seksististä, voittaja kuvaili.

Vastaavasti kisassa menestyneet miehet palkittiin asiallisemmin pelkillä pokaaleilla.

Sadó uskoi kuitenkin, että palkinnot oli tarkoitettu hauskoiksi tai erilaisiksi. Hän näkee asiassa positiivisena sen, että tilanne sai ihmiset puhumaan urheilussa tapahtuvasta syrjinnästä ja seksismistä.

Turnauksen järjestänyt squash-kerho on pahoitellut tapahtunutta, ja sanonut, ettei palkintojen ollut tarkoitus olla seksistisiä tai loukkaavia. Palkintokohu on kuitenkin johtanut jo useisiin irtisanoutumisiin järjestävästä tahosta.

Lue myös:

    Uusimmat