Seksin harrastamisessa piilee riskejä – yksi paikka yli muiden vaarallisuudessaan

Seksin harrastaminen voi olla riskialtista puuhaa.

Kiihkeä seksihetki voi päätyä ikävästi, jos et ole varuillasi. Muistatko esimerkiksi tarinan miehestä, jonka penis murtui kesken seksin

Penismurtumien lisäksi myös muunlaiset vammat seksin tiimellyksessä ovat mahdollisia, jopa yleisiä. 

Kliininen johtaja Stephen Makinde Harley Streetin Perfect Balance -klinikalta paljasti DailyMailille, että niistä hänen hoitamistaan vammoista, jotka eivät liity urheiluun, 80 prosenttia on tullut seksin tuoksinassa. Viisi vuotta sitten seksiin liittyvät vammat olivat vain viidennes ei-urheiluun liittyvistä vammoista. 

Sen sijaan, että seksi olisi vuosien saatossa muuttunut vaarallisemmaksi, Makinde epäilee seksivammojen nousun selittyvän sillä, ettei niiden myöntäminen enää tuota samanlaista häpeää kuin ennen. Aiemmin miehet saattoivat selittää vammojen tapahtuneen esimerkiksi nikkaroinnin tai kalastuksen aikana.

Voi kuitenkin olla myös mahdollista, että lisääntyvä avoimuus seksin ympärillä on saanut pariskunnat kokeilemaan uhkarohkeampia asentoja, kuten lempeä suihkussa.

Suurin syy urheiluun liittymättömiin vammoihin on nimittäin liukastuminen suihkussa seksipuuhia yrittäessä, kertoo Makinde. Suihkuseksin vaaroihin kannattaa suhtautua vakavasti, sillä lopputuloksena voi olla niskavammoja, luunmurtumia, nilkan nyrjähtäminen tai selkäongelmia.

– Suurin osa potilaista on keski-ikäisiä miehiä, arviolta viidenkympin puolessavälissä, mutta meillä käy myös naisia, jotka ovat saaneet vastaavia vammoja, Makinde kertoo.

Makinde kehottaa olemaan avoin vammojen alkuperästä, sillä se nopeuttaa oikean hoidon saamista. Kannattaa muistaa, ettei petipuuhissa ole mitään hävettävää. On hyvin luultavaa, että lääkärisi kyllä tietää, että harrastat seksiä.

Entä miten firman pikkujoulut sujuivat – sattuiko möhläyksiä? Kerro meille: 

Lähteet: Daily Mail, Metro

***

Lue myös:

    Uusimmat