Viral Thread -sivusto kokosi listan oudoimmista asioista, joita ihmiset tekevät kotona alasti.
Alastomuus on äärimmäisen mukavaa, ja lisäksi sillä on terveysvaikutuksia. Alasti nukkuminen muun muassa auttaa kehoa saavuttamaan optimaalisen ruumiinlämpötilan, mikä saattaa parantaa aineenvaihduntaa ja auttaa polttamaan rasvaa.
Vaatteiden käyttö voi aiheuttaa ihottumaa, kuivattaa ihoa ja lisätä ryppyjä. Kaikesta tuleekin välittömästi hauskempaa, kun ottaa vaatteet pois.
Näitä asioita ihmiset tekevät itsekseen kotona alasti. Kannattaisiko sinunkin viettää enemmän aikaa ilman vaatteita?
1. ”Treenaan kotona alasti. Se on vapauttavaa ja parantanut käsitystäni omasta kehosta.”
2. ”Joskus kävelen ympäri taloa alasti, vaikka perheeni olisi kotona. Kukaan ei kuitenkaan nosta katsetta ylös tietokoneesta tai televisiosta tarpeeksi pitkäksi aikaa huomatakseen tämän.”
3. ”Harjoittelen seksiasentoja, kun olen yksin kotona ilkosillani.”
4. ”Olen niin paljon alasti, että saan koirani innostumaan joka kerta, kun laitan vaatteet päälle. Silloin se tietää, että olemme lähdössä jonnekin.”