Jos kylmä kahvi kaunistaa, seksi puolestaan saa sinut hehkumaan. Se vie kasvoiltasi vuosia, parantaa ryhtiäsi ja kohentaa ulkonäköäsi. Seksin puute puolestaan voi aiheuttaa fyysisiä, sairauden kaltaisia oireita.
Me naiset kulutamme tuhottomasti tunteja ja syynäämme reippaasti euroja ulkonäköömme ja kauneustuotteisiin, mutta onneksi Luontoäiti on antanut meille myös yhden salaisen aseen kääntääksemme katseita: nimittäin seksin – tai pikemminkin sen riemullisen harrastamisen.
Itsensä ehostamisessa ei ole mitään vikaa: laitetut hiukset, kauniit silmärajaukset tai punalla sipaistut huulet saavat itse kunkin tuntemaan itsensä itsevarmemmaksi, mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi että voit näyttää äärimmäisen seksikkäältä hiukset lakanoissa pyörimisestä sekaisin, kiihkosta onnellisena punaposkena tai kävellessäsi lanteita keinuttaen?
Rakastelemisen kerrotaankin äärimmäisen loistava keino tuntea olonsa kauniiksi – eikä ainoastaan vain pintapuolisesti. Säännöllisen seksin terveyshyödyt tekevät gutaa sisäisen hyvinvoinnin ohella myös ulkonäöllesi. Mitenkö? Dr. Michael Roizen listasi vinkkejä.

Luonnollinen meikki: hehkua ja punaposkia
Muistatko, kuinka 1990-luvun loppupuolella suositussa Ally McBeal -sarjassa mainittiin, että seksiä juuri harrastaneen tunnistaa punaisista, hehkuvista poskipäistä? Jos vietät vaikkapa 15 minuuttia vällyjen välissä, poskesi alkavat punottaa luonnollisesti, huulesi ovat punakat ja ihosi suorastaan hehkuu.
Kun innostunut tai kiihotut, verisuonesi laajenevat (tästä samaisesta syystä miehen penis jäykistyy ja naisen klitoris sekä häpyhuulet turpoavat) ja tämä vaikuttaa myös siihen, että poskesi alkavat punottaa ja hohkaat. Seksin – etenkin hyvän, rakastavan ja nautinnollisen sellaisen – vaikutukset näkyvät sinussa tuntikaupalla.

