Sekava puukkomies ryösti pizzerian – ryöstäjän kaveria syytettiin siitä, ettei juossut ravintolaan varoittamaan teosta

Alaikäisten tekemät ryöstöt räjähtivät kasvuun 5:02
Viime aikoina otsikoissa ovat olleet nuorten tekemät ryöstöt.

Mies vapautettiin syytteestä, jonka mukaan hän oli jättänyt ilmoittamatta tuttavansa tekemän ryöstön tai estänyt sitä.

Mies oli käräjäoikeudessa tuomittu törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä, kun hän ei ollut estänyt tuttavansa tekemää ryöstöä pizzeriaan. Hänet oli tuomittu käräjäoikeudessa 20 päivän vankeuteen, ja syyttäjä vaati hovioikeudessa tuomion koventamista pidemmäksi rangaistukseksi.

Ryöstö sekakäytön päätteeksi

Rikos tapahtui Toholammilla elokuussa vuonna 2017. Ravintolan kassasta oli viety joitain satoja euroja käteistä teräaseella uhkaamalla. Mies oli naamioitunut kommandopipolla. Teon jälkeen mies pakeni läheiseen metsään. 

Tekoa kuvailtiin alkoholia ja pillereitä käyttäneen miehen päähänpistoksi, jonka mies teki rahapulassaan.

Seuraavana päivänä mies päätti ilmoittautua poliisille kuultuaan ihmisiä otetun kiinni tapahtuneen johdosta.

Päähänpistoa ei voinut estää

Syyttäjän mielestä ryöstäjän kännykättömän tuttavan olisi pitänyt juosta pizzeriaan ennen ryöstäjää varoittaakseen näitä lähestyvästä rikoksesta. Mies itse katsoi, ettei hänellä ollut tosiasiallista mahdollisuutta varoittaa kohdetta, sillä teko tuli yllätyksellisesti.

Oikeudessa katsottiin, että pizzerian ryöstänyt oli tehnyt päätöksen teosta vain hetkeä ennen rikosta, ja kertonut siitä vasta lähtiessään kävelemään pizzerian suuntaan. Hänen toverinsa ei ollut kertomuksensa mukaan ottanut ryöstölle lähteneen miehen puheita vakavasti.

Oikeus hylkäsi syytteen, ja vuonna 1985 syntyneelle miehelle jäi rangaistukseksi 12 päiväsakon rangaistus huumausaineen käyttörikoksesta tämän käytettyä huumeiksi luokiteltuja rauhoittavia lääkkeitä.

Lue myös:

    Uusimmat