Pilkanteosta grillillä hermostunut mies ajoi tahallaan toisen miehen päälle – sai nyt tuomion taposta.
Heinolassa miestä päin ajanut 30-vuotias mies on tuomittu taposta lähes kymmenen vuoden vankeuteen. Henkirikos tapahtui itsenäisyyspäivänä.
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden mukaan ennen törmäystä mies kiihdytti autoaan päin jalkakäytävällä kävellyttä miesjoukkoa.
Uhri oli ollut itsenäisyyspäivän vastaisena yönä noin kello 00.20 jalkakäytävällä kävelemässä kolmen muun samaan seurueeseen kuuluneen miehen kanssa Virtakatua pitkin kohti Kauppakatua.
Hiukan ennen Kauppakadun risteystä seurueen takaa oli tullut farmarimallinen auto, joka oli ennen seurueen sivuuttamista koukannut ajoradalta jalkakäytävälle ja osunut uhriin.
Uhrin seurassa olleet muut henkilöt väistivät auton osumisen.
Miehet olivat oikeuden mukaan aiemmin pilkanneet vahvassa humalassa ollutta tuomittua paikallisella grillillä.
Mies tuomittiin lisäksi muun muassa vaaran aiheuttamisesta. Mies syyllistyi myös törkeään rattijuopumukseen, sillä hän oli kahden promillen humalassa.
