Sekava henkilö asteli demarien piiritoimistoon ja syytti puoluetta kuntavaalien "viemisestä" – "Nyt on kaikkien aika lopettaa salaliittohörhöilyt"

Hieman sekavasti käyttäytynyt henkilö saapui viime torstaina SDP:n Pohjanmaan piiritoimistoon Seinäjoella ja syytti puoluetta kuntavaalien ”viemisestä”.

Välikohtauksesta tänään twiitanneen SDP:n kansanedustaja Matias Mäkysen mukaan henkilö viittasi puheisiin mahdollisesta kuntavaalien siirtämisestä huhtikuusta myöhemmäksi koronaepidemian takia.

– “Viime torstaina Pohjanmaan SDP:n toimistolle marssi sisään epämääräisesti käyttäytyvä henkilö möykäten: ”Te ette vie meiltä näitä vaaleja!” Mies poistui pian kuultuaan ettei vaalien järjestämisestä päätetä piiritoimistolla. Nyt on kaikkien aika lopettaa salaliittohörhöilyt!”, Mäkynen twiittasi.

Toimistolla oli tuolloin paikalla piirin toiminnanjohtaja Johanna Autio. Mäkysen mukaan Autio oli tapahtumahetkellä puhelinpalaverissa, mutta oli kohteliaasti vastannut henkilölle, että asiasta päätetään muualla.

Tämä ei asiaa uskonut, vaan Mäkysen mukaan mieshenkilö toisti viestiään vielä kerran jotakuinkin samoin sanoin, ja poistui sen jälkeen.

Mäkysen ymmärtämän mukaan miehellä ”hieman silmät seisoivat päässä”. Tilanne oli kansanedustajan mukaan enemmänkin yllättävä kuin uhkaava.

Tästä lähtien ovesta sisään vain ovikelloa soittaen

Se ikävä seuraus välikohtauksella kuitenkin oli, että tähän asti toimiston avoinna ollut ovi pidetään kiinni niin, että sisään pääsee vain soittamalla ovikelloa.

Vaaleihin liittyvät salaliittoteoriat, ja täysin laillisten, demokraattisten ja hyväksyttyjen vaalitulosten kieltäminen, kuten Donald Trump lukuisine tukijoineen tekee Yhdysvalloissa viime marraskuun presidentinvaaleihin liittyen, saavat polttoainetta erityisesti sosiaalisessa mediassa.

– Tällaista toistuvaa kaavaa maasta toiseen, Mäkynen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat