Sekarotuinen Herra Koira on jolkotellut satoja kilometrejä Lapin selkosilla – karkasi taas kiinniottajiltaan: "Olisi parempi, ettei se enää hakisi armopaloja parkkipaikoilta"

Rohkea koira ajoi karhun pois talon pihalta 0:32

Lappilaisissa sosiaalisen median ryhmissä ja laajemminkin hämmästystä herättänyt kulkukoira jatkaa matkaansa pohjoisessa. Herra Koiraksi ristitty eläin saatiin sunnuntaina kiinni Kolarissa, mutta sen onnistui karata jälleen omille teilleen.

Video: Hurja video: 3-vuotias Ukko-koira ajoi karhun pois pihasta – "Teki selväksi, että tänne ei ole tulemista"

Kittilässä asuva Sonja Joensuu on vuorokauden ympäri hälytysvalmiudessa karkulaisen varalta. Joensuu kertoo MTV Uutisille, että koira on jolkotellut huhtikuussa Ivalon seudulta tehdyistä ensimmäisistä havainnoista lähtien kolmisen sataa kilometriä. Yksi vahvistamaton teoria on, että koira olisi tullut rajan yli Venäjältä.  

– Koira on kulkenut sieltä Tankavaaraan, Saariselälle, Sodankylää, Kittilään ja Kolariin. Kun koira tuli Kittilän alueelle, niin Ylläkselä oli ensimmäinen kiinniottoyritys. Meillä oli silloin aika huonot varusteet mukana. Esimerkiksi loukkua ei ollut ollenkaan, ja koira karkasi, Joensuu kertoo.

Koiran kulkeman matkan lisäksi on ihmetelty myös sitä, millä eläin on tullut toimeen. Joensuun mukaan ihmiset ovat ruokkineet sitä. 

– Paikalliset ihmiset, turistit ja ohikulkijat ovat syöttäneet koiraa. Esimerkiksi Kittilässä se oli tullut metrin-parin päähän autosta. Syönyt siinä ja juonut vettä.

Tienposkesta jänistä

Kulkuri on hyvin perso herkuille, mutta myös luonnosta löytyy syötävää. Tosin kipeä tassu saattaa hidastaa metsästystä.

– Se on niin fiksu, se kulkee asfalttiteitä, ja kaikesta mikä jää auton alle se saa aika hyvin evästä.  Tienposkessahan on hyvinkin usein jäniksiä, oravia ja lintuja, Joensuu arvioi.

Joensuu sai eilen soiton Kolarista, että sekarotuiseksi arvioitu karkulainen on nyt paikkakunnalla. Hän antoi ohjeet tarjota kulkijalle vähän kinkkua.

– En itse edes ehtinyt paikalle. Siellä oli loukku hyvin nopeasti ja koira meni sitten siihen. Mutta illalla sain sitten soiton, että koira on taas karannut. Se oli karannut loukusta pois siirrettäessä.

Eläntuntija Joensuun mukaan olisi lottovoitto, jos koiralla olisi ihon alla tunnistussiru. Eilen kiinnioton yhteydessä sirun olemassaoloa ei ehditty tarkistaa. Siitä selviäisivät omistajan tiedot. 

Kohtalo auki

Joensuun mukaan koiran tulevaisuutta ei voi paljoa ennakoida. Ensin se pitäisi saada kiinni. Sen jälkeen eläinlääkäri tarkastaa, onko koiralla tunnistesiru. Sitten katsotaan, onko tauteja ja eläin muuten kunnossa. 

– Ei sitä voi taata, että se olisi jollekin sitten kotikoira. Voihan olla niinkin, että se joudutaan lopettamaan. Se olisi parempi, että sillä olisi perhe tai sitten se kärsimys loppuisi. Että se ei vain vaeltaisi ympäriinsä ja hakisi armopaloja parkkipaikoilta, kuten se nyt tekee.

Kulkurin etsintä jatkuu ja kaikki vinkit ovat Joensuun mukaan tervetulleita.

– Aika todennäköistä on, ettei koira enää loukkuun mene. Se on kerran sen kokenut, ja se oppi välttämään loukkua varmasti aika hyvin, Joensuu summaa.

Lue myös:

    Uusimmat