Sebastien Ogierilta kova tunnustus Kalle Rovanperälle – avasi kitkerän tappionsa syitä: ”Hän oli ainoa, joka uskalsi”

Toyotan WRC-tiimin leirissä näkyi sunnuntaina iloisia kasvoja, mutta yksi tallin kuljettajista ei ollut täysin tyytyväinen Ruotsin MM-rallin päätteeksi.

Kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier jäi tällä kertaa ilman palkintokorokepaikkaa. Ogier oli kiinni kolmostilassa vielä ennen kisan päättänyttä Power Stage -erikoiskoetta, mutta tallikaveri Kalle Rovanperä kiilasi ranskalaisen edelle ajettuaan hurjan pohja-ajan.

Rovanperä oli täysin omaa luokkaansa päätöspätkällä, sillä toiseksi nopeimman ajan kellottanut Hyundain Thierry Neuville jäi 3,7 sekuntia suomalaistoivon noteerauksesta. Ogier taipui Rovanperälle 3,9 sekunnin marginaalilla ja putosi lopputuloksissa puuppolalaisen taakse.

Ogier onnitteli rehdisti Rovanperää kisan jälkeen.

– Kalle ansaitsi kolmannen sijansa, hän ajoi hienosti koko viikonlopun. Hän lähti täysiä Power Stagelle. Se oli siinä minun osaltani, Ogier totesi.

– En tehnyt virheitä Power Stagella, mutta en vain uskaltanut tarpeeksi. Kalle oli ainoa, joka uskalsi hyökätä täysillä, ja se näkyi hänen ajassaan.

Ogierin kasvoilta paistoi pettymys kilpailun jälkeen. Ranskalainen sai kuitenkin hyvät pisteet mukaansa Ruotsista.

– En voi olla tyytyväinen neljänteen sijaan. Tämä on kuitenkin positiivinen tulos, sillä otimme yhteensä 15 MM-pistettä. Olemme niissä asetelmissa, missä haluamme olla MM-sarjan kannalta, Ogier sanoi.

MM-sarjan kärkeen kiilasi Ruotsissa voiton ottanut Toyota-kuljettaja Elfyn Evans, joka on tasapisteissä Hyundain Neuvillen kanssa. Ogier on viiden pisteen päässä kärkikaksikosta.

Ogierin tallikaveri Evans on ollut alkukauden suurin yllättäjä. Hän oli mukana voittokamppailussa myös avausosakilpailussa Monte Carlossa, mutta sijoittui lopulta Neuvillen ja Ogierin takana kolmanneksi.

– Monten jälkeen pystyi jo sanomaan, että Elfyn on yksi tämän kauden mestarisuosikeista. Kaikki eivät ehkä uskoneet häneen aiemmin, mutta tiesin, että häneltä löytyy potentiaalia. Hän on kehittynyt huimasti parin viime vuoden aikana ja nyt hän on todistanut potentiaalinsa, Ogier kehui.

– Se on hyvä asia koko lajin kannalta, sillä me kolme (Ogier, Neuville ja Ott Tänak) olemme taistelleet keskenämme viime vuosina. Nyt meitä on neljä suosikkia ja kenties vielä enemmän tulevaisuudessa.

Rallin MM-kauden kolmas osakilpailu ajetaan vajaan kuukauden kuluttua Meksikossa.

Lue myös:

    Uusimmat