Sebastien Loeb palaa MM-rallipoluille – yltääkö voittovauhtiin asvaltilla? "Tunne oli ainakin hyvä"

Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb palaa takaisin WRC-karkeloihin Korsikalla, kun kauden neljäs MM-ralli käynnistyy perjantaina.

Loebilta jäi väliin maaliskuun alun Meksikon osakilpailu, mutta nyt mies on jälleen takaisin Hyundai i20 WRC:n kabiinissa.

- On mukavaa olla taas takaisin ajohommissa. Varsinkin kun olemme Ranskassa, niin fiilis on tietenkin hyvä. Iso osa reitistä on uutta kaikille. Minulle se on hyvä juttu. Monessa muussa kisassa tilanne on toinen, kun muut kuskit tietävät pätkät ulkoa ja minun pitää opetella ne kokonaan, viime vuonna paluun MM-sarjaan tehnyt ranskalaisikoni totesi MTV Urheilulle.

Hyundai oli edellisellä sesongilla kaukana kärkivauhdissa asvaltilla. Viime kaudella Katalonian kisassa voiton viiden vuoden tauon jälkeen ottanut Loeb kuitenkin luottaa, että testeistä on löytynyt lääkkeitä kärkikamppailuun.

- Minulla oli hyvä fiilis autosta testeissä. En tiedä, riittääkö se vauhdin osalta, mutta tunne oli ainakin hyvä. Auton balanssi ei ole ollenkaan hullumpi. Teimme jonkin verran muutoksia testeissä. Viime vuonna auto ei ollut tarpeeksi nopea asvaltilla, mutta nyt yritimme muuttaa autoa, Loeb selvitti.

- Tein autosta enemmän rata-automaisen. Teimme myös aika paljon säätöjä tasauspyörästön lukoille. Sitä muutin aika paljon. Siinä olivat varmaan ne suurimmat jutut, mitä me teimme testeissä. 

Lue myös:

    Uusimmat