Kauden avausrallin voittanut Sebastien Loeb povaa itselleen haasteita – "Se ei ole paras lähtöpaikka"

Sebastien Loeb palasi voittajaksi lajin korkeimmalla tasolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018, kun mies juhli ykköstilaa tammikuussa Monte Carlossa. Portugalin soralla Loebille voi kuitenkin povata aavistuksen hikisempää urakkaa, eikä pelkästään kelin vuoksi.

Loeb ei ole Pohjois-Portugalissa ajanut kilpaa kuin kerran ja myös konkarin lähtöpaikka on etujoukoissa.

– Tavoitteeni on päästä hyvään rytmiin mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti voin taistella kärjessä ja jos olen edes lähellä podiumia, olen tyytyväinen. Haasteena on, että olen reitillä neljäntenä autona. Tässä kisassa se ei ole paras lähtöpaikka, jos on kuivaa, Loeb sanoo.

– En oikein tiedä, mitä osaisin odottaa. Toivottavasti saamme ajettua hyvän avauspäivän ja sen jälkeen nähdään kunnolla, missä meidän suorituskykymme on.

Uusi Ford Puma Rally1 -auto osoitti heti suorituskykynsä varsinkin asvaltilla. Loebin mukaan myös soratesteistä jäi hyvä maku.

– Ensimmäiset fiilikset Pumasta soralla olivat varsin hyvät. Teimme säätöjä jousitukseen ja tasauspyörästöön, jonka jälkeen auto tuntui varsin mukavalta, Loeb kertoo.

– Eihän yksi testipäivä ole juuri mitään, kun ajetaan ensimmäistä kertaa autolla soralla. Olin kuitenkin testien päätteeksi luottavainen ratkaisuihini.

M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener kuitenkin huomauttaa, että tiimi pääsi ajamaan varsin paljon testiä soralla jo viime vuoden puolella. Brittitalli sai uuden Rally1-hybridinsä valmiiksi selvästi aiemmin kuin kilpailijat Toyota ja Hyundai.

– Testien ja viime vuoden kehitysohjelman perusteella, uskon, että Puma on suorituskykyinen myös soralla. Ainakin kaikki kuskimme ovat kertoneet tunteneensa olonsa auton ratissa luottavaiseksi, Millener toteaa.

Portugalin MM-ralli käynnistyy torstai-iltana reilun kahden kilometrin mittaisella yleisöerikoiskokeella Coimbran kaupungissa.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat