Sebastian Ahon kaudelle murheellinen päätös – hallitseva Stanley Cup -voittaja näytti Carolinalle kaapin paikan

Jääkiekon NHL:ssä Tampa Bay Lightning kukisti Carolina Hurricanesin jo neljännen kerran ja etenee lähes puhtaasti jatkoon. Carolina ehti viedä pudotuspelien toisella kierroksella Tampasta voiton vain kertaalleen.

Joukkueiden viimeiseksi jäänyt kohtaaminen päättyi Tampa Bayn hyväksi maalein 2–0. Ottelun ensimmäisen maalin laukoi toisessa erässä Tampan kanadalaishyökkääjä Brayden Point.

Voittolukemat viimeisteli Pointin yhdysvaltalaiskollega Ross Colton, kun kolmatta erää oli pelattu noin yhdeksän minuuttia. Colton käytti aikansa jäällä tehokkaasti, sillä hänelle kertyi peliaikaa vain vajaat kahdeksan minuuttia.

Hurrikaanien maalitili ei kumissut tyhjyyttään ainakaan yrittämisen puutteen vuoksi. Carolinalaiset laukoivat maalia kohden yhteensä 29 kertaa, neljä laukausta vastustajaansa enemmän.

Hallitseva mestari Tampa Bay kohtaa seuraavaksi joko Boston Bruinsin tai New York Islandersin. Newyorkilaiset johtavat ottelusarjaa 3–2. Jatkopaikkaan vaaditaan neljä voittoa.

Aho ja Hakanpää jäähylle

Carolinan putoamisen myötä kesälomille lähtevät myös joukkueen suomalaisvahvistukset Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen ja Jani Hakanpää.

Kauden viimeisen ottelun aikana sekä Aho että Hakanpää ottivat rangaistukset. Aho passitettiin väkivaltaisuudesta kahdeksi minuutiksi jäähylle hänen otettua yhteen Tampan kanadalaisen hyökkääjän Steven Stamkosin kanssa ensimmäisen erän lopulla.

Stamkos sai niin ikään kahden minuutin rangaistuksen samaisesta kärhämästä. Hakanpää sai oman kaksiminuuttisensa estämisestä toisen erän alkupuolella.

Aho joutui rangaistukseen johtaneeseen tilanteeseen myös ottelun toisessa erässä. Tuolloin hän tosin joutui koukkauksen kohteeksi, minkä seurauksena Tampan tshekkihyökkääjä Ondrej Palat lähti jäähylle.

Aho oli jäällä kaikkiaan 56 pelissä ja Teräväinen 21:ssä. Hakanpää siirtyi Carolinaan huhtikuussa kesken kauden Anaheim Ducksin riveistä. Anaheimin paidassa pelejä kertyi 42, kun taas Carolinan joukkuetoverien rinnalla hän ehti taistella 15 ottelussa.

Aho teki kauden aikana yhteensä 24 maalia, Teräväinen puolestaan viisi ja Hakanpää kaksi.

Lue myös:

    Uusimmat