Viranomaislähde on kertonut Rolling Stone -lehdelle, että ratsiat ovat osa liittovaltion tason ihmiskauppatutkintaa.
Yhdysvalloissa liittovaltion agentit ovat tehneet ratsioita hiphopmoguli Sean “Diddy" Combsin omistamiin asuinkiinteistöihin. Viranomaislähde kertoi Rolling Stone -lehdelle, että ratsiat ovat osa liittovaltion tason ihmiskauppatutkintaa.
Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusviraston (DHS) agentit rynnistivät aseistettuna luksuskiinteistöihin ainakin Los Angelesissa ja Miamissa. Videokuvissa näkyi helikoptereiden pörräävän kiinteistöjen yläpuolella.
Yhdysvaltalaismediassa julkaistussa tiedotteessa virasto kertoo New Yorkin tutkintajaostonsa tehneen viranomaistoimia osana käynnissä olevaa tutkintaa. Apuna olivat tiedotteen mukaan myös tutkintajaostot Los Angelesissa ja Miamissa sekä paikalliset lainvalvonnan yhteistyökumppanit.
Ratsioiden syystä ei ole annettu virallista vahvistusta. DHS ei myöskään ole vahvistanut ratsioiden kohdetta, mutta yhdysvaltalaismediat ovat yhdistäneet kiinteistöjä Combsiin.
Julkkisjuoruihin erikoistunut yhdysvaltalaisen TMZ-sivuston tietojen mukaan Combsia ei ole ainakaan toistaiseksi pidätetty. Hän ei myöskään näytä lähteneen viranomaisia pakoon, vaan hänet on nähty kävelemässä lentokentällä Miamissa.

