Savonlinnan oopperasta ja Kuhmon kamarimusiikista nauttivalle juhlakansalle maskisuositus – "Jokainen saa itse päättää, käyttääkö vai ei"

Miksi koronakuolemia on niin paljon? THL:n Mika Salminen avaa 3:13
Miksi koronakuolemia on niin paljon? THL:n Mika Salminen avaa.

Savonlinnan oopperajuhlilla yleisön maskisuositus annettiin vasta tapahtuman toisella viikolla yleisöpalautteen vuoksi.

Heinäkuussa järjestettävät Kuhmon kamarimusiikkifestivaali sekä Savonlinnan oopperajuhlat suosittelevat yleisölle kasvomaskien käyttöä.

Jo heinäkuun ensimmäinen päivä alkanut Savonlinnan oopperajuhlat antoi yleisölle maskisuosituksen vasta tällä viikolla yleisöpalautteen vuoksi. Sunnuntaina alkavan Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin maskisuositus on tehty jo keväällä.

– Ei ole mitään maskipakkoa, vaan jokainen voi itse päättää, että käyttääkö maskia. Meillä on vahva suositus sekä henkilökunnalle, taiteilijoille että yleisölle käyttää maskia, kertoo Kuhmon Kamarimusiikin toiminnan johtaja Sari Rusanen.

Myös Savonlinnassa varsinaista maskipakkoa ei ole, vaan yleisö saa itse päättää, käyttääkö maskia vai ei.

Kuhmossa maskeilla pyritään turvaamaan muun muassa festivaalien toteutus

Maskisuositus Kuhmon kamarimusiikkifestivaaleille on Rusasen mukaan henkilökunnan turvallisuuden ja festivaalin toteutusvarmuuden kannalta tärkeää.

– Meillä on kaksi viikkoa kestävä festivaali. Jos henkilökuntaa alkaa sairastua, meillä ei ole paikkaajia, Rusanen sanoo.

Henkilökuntaa on ohjeistettu myös sisäisesti maskin käytöstä korona-altistumisen sattuessa, jotta lisäaltistumiset saataisiin pysymään kurissa.

Kuhmoon kamarimusiikkia tulee kuuntelemaan myös runsaasti riskiryhmiin kuuluvaa iäkästä väkeä. Yleisön ikähaitari vaihtelee Rusasen mukaan alle 20-vuotiaista 80–90-vuotiaisiin. Suurin osa yleisöstä on Rusasen arvion mukaan keski-iän ylittänyttä.

Kasvomaskeja myydään Kuhmon festivaalikaupassa sekä paikallisissa liikkeissä.

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kertoi perjantaiaamuna Twitter-tilillään, että kaupunki on palauttanut maskisuosituksen työntekijöilleen asiakaspalvelutilanteissa.

– Koronaa on jälleen runsaasti liikenteessä ja tapahtumakausi parhaimmillaan, Määttä kirjoitti tviitissään.

52. kerran järjestettävä Kuhmon kamarimusiikkifestivaali päättyy 23. heinäkuuta.

Savonlinnassa henkilökunnan maskisuositus laajeni myös oopperayleisölle

Savonlinnan oopperajuhlien yleisölle annettiin maskisuositus vasta tällä viikolla, vaikka koko heinäkuun kestävät Oopperajuhlat alkoivat jo viime viikon perjantaina.

Oopperajuhlien viestintäpäällikkö Sonja Eiramon mukaan suositus annettiin yleisöpalautteen vuoksi.

– Meillä oli ollut henkilökunnalle maskisuositus. Ensimmäisissä esityksissä tuli yleisöltä paljon kysymyksiä siitä, että pitäisikö heilläkin olla. Osa kysyi, saisiko niitä ostaa, kun ei tullut mukaan.

Maskisuositus päätettiin Eiramon mukaan antaa selkeyden vuoksi myös yleisölle.

Etenkin henkilökunta joutuu toimimaan Oopperajuhlilla ahtaissa tiloissa, mutta yleisön vessatilat ja kulkuväylät ovat myös ahtaita, Eiramo kertoo.

Torstai-iltana Oopperajuhlilla järjestettiin ensimmäinen esitys, jossa yleisölle annettu maskisuositus oli voimassa. Eiramon mukaan yleisössä ei näkynyt maskeja enempää kuin aiemminkaan.

– Jokainen saa itse päättää, käyttääkö sitä vai ei. Me emme sitä tarkista tai vaadi, Eiramo sanoi.

Eiramon mukaan maskisuositus on toistaiseksi tarkoitus olla voimassa koko Oopperajuhlien ajan.

THL suosittelee maskin käyttöä oman harkinnan mukaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) poisti yleisen maskisuosituksensa huhtikuussa. THL suosittelee tällä hetkellä kasvomaskin käyttöä oman harkinnan mukaan. THL suosittelee kasvomaskin käyttöä silloin, kun hakeutuu koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin, kärsii hengitysinfektion oireista tai tietää altistuneensa koronavirukselle.

Rokottamattomien ja riskiryhmiin kuuluvien kannattaa THL:n mukaan harkita käyttäjää tehokkaasti suojaavien maskien käyttöä, kuten FFP-luokan kasvomaskeja.

STT:n haastattelema THL:n koronakriisin hoidosta vastaava johtaja Mika Salminen arvioi aiemmin tällä viikolla, että Suomeenkin valtamuodoksi levinneet omikronin alavariantit saattavat kääntää tartunnat kasvuun syksyllä.

Salmisen mukaan sairaalahoidon kantokyky on tällä hetkellä hyvä eikä tehohoidon tarve ole nousussa.

– Ainakaan vielä tilanne ei näytä erityisen hälyttävältä, Salminen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat