Sauli Niinistön aloitteesta syntynyt Tukikummit-säätiö etsii lahjoittajia.
Maaliskuussa 2008 perustettu Tukikummit-säätiö tukee vaikeissa tilanteissa eläviä lapsia ja nuoria Suomessa. Avustuksilla tuetaan muun muassa opiskelua ja erityisesti harrastustoimintaa. Avun tehtävä on siten lievittää köyhyyttä sekä ehkäistä syrjäytymistä.
Säätiö lähti liikkeelle eduskunnan puhemies Sauli Niinistön aloitteesta.
− Toisen kirjani julkaisemisen aikoihin etsin kohdetta, jolle lahjoittaisin kirjan myynnistä saatavan tuoton. Löysin Kirkon diakoniarahaston. Kun ajatus vähäosaisten lasten ja nuorten tukemisesta sai alkunsa, niin sama taho oli hyvä myös Tukikummit-säätiön virallisen puolen pyörittämiseen.
− Diakoniasäätiöllä on valmis ja toimiva organisaatio, joten avustusvaroja ei tarvitse käyttää senttiäkään turhaan. Kaikki lahjoitukset menevät lyhentämättöminä avustuksiin.
Avun hakijoita tuplasti entiseen
Niinistö perusti Tukikummit yhdessä Hjallis Harkimon kanssa. He kokosivat yhteen muita vaikuttajia, ja säätiö rekisteröitiin idean syntymisestä vuotta myöhemmin. Niinistön ja Harkimon ohella nykyiseen hallitukseen kuuluvat Sari Baldauf, Eero Huovinen ja Björn Wahlroos.
− Olemme edenneet matalalla profiililla. Avustuksia on kuitenkin tullut jo mukavasti niin yksityisiltä kuin yrityksiltä ja yhteisöiltä. Olemme puskaradion kautta värvännneet mukaan ystäviä ja tuttavia, jotka sitten toivovat esimerkiksi syntymäpäivälahjansa osoitettavaksi säätiölle.
Tukikummit sai vuonna 2008 lahjoituksia noin 90 000 euroa. Viime vuonna varoja kertyi jo lähes 180 000. Avustettavia perheitä oli aluksi 84, viime vuonna jo kaksinkertainen määrä.
Tukikummit ei lahjoita rahaa vaan maksaa esimerkiksi lasten harrastusmaksuja ja -välineitä, lukiolaisten oppikirjoja tai välttämättömiä vaatehankintoja. Avustuksella voidaan tukea lasten yhteydenpitoa vanhempiinsa ja sukulaisiinsa esimerkiksi kustantamalla matkaliput toiselle paikkakunnalle Suomessa.
Luistimet, sählytunnit tai matka mummolaan
Avustuksia myönnetään vain sellaisiin tarpeisiin ja kustannuksiin, joihin ei ole saatavissa yhteiskunnan tukea ja joita ei ole saatu eikä saada tuettuna muualta.
− Lasten ja nuorten tilanne sekä syrjäytymisvaara on hirmuisen huolestuttava. Haastankin nyt tässä kaikki hyväosaiset eli hyvin toimeen tulevat ihmiset auttamaan yhdessä.
− Olkoon lähtökohta sitten miten omahyväinen tahansa, eli hyvän mielen hankkiminen itselle, niin apu saattaa pelastaa monen lapsen tai nuoren tulevaisuuden, Niinistö sanoo.
Lahjoitukset voi osoittaa suoraan Tukikummit-säätiölle. Ohjeet löytyvät internetistä osoitteesta www.tukikummit.fi. Avustusta haetaan ottamalla yhteys oman seurakunnan diakoniatyöntekijään, joka laatii hakemuksen Kirkon diakoniarahastolle.
Studio55/Marja Nyman
Uusimmat
-
13:29
Naapuri kuuli seinän takaa huolestuttavia ääniä – asunnossa tapahtui raaka murha perheen läsnä ollessa
-
13:26
Leijonien MM-pelaajasta levisi kaljotteluhenkinen kuva kisa-avauksen alla – näin hän kommentoi
-
13:24
Jopa +24 – ensi viikolla kesä koko Suomeen! Jenna Salminen: Lämmön vastapainona ikävä ilmiö
-
13:22
Kokkolassa kateissa ollut iäkäs nainen löytynyt
-
13:13
Leijonien kokoonpano MM-avaukseen selvillä – ensikertalaisia kärkiketjuissa
-
13:04
Espanjalaisseuran 20-vuotias lupaus koomassa – vakava onnettomuus kotioloissa
-
12:50
YK: Rafahista paennut yli 100 000
-
12:35
Ilves siirtyy Tommi Niemelän aikaan – uusi päävalmentaja esiteltiin Tampereella
-
12:35
Tältä näyttävät vedonlyöntitilastot päivää ennen euroviisufinaalia – Suomen sijoituksessa muutos aiempaan verrattuna
-
12:33
MTV seuraa: Kalle Rovanperä väläytti vauhtiaan – Hyundai-konkari otti muilta luulot pois
-
12:18
Tavarataloketju Kärkkäisen toimitusjohtaja vaihtuu
-
12:15
Helpolla vinkillä autat pörriäisiä parvekkeellasi tai omalla kotipihallasi
-
11:54
IS: Etsintäkuulutettu suomalainen liikemies otettu kiinni Saksassa
-
11:39
Leijonien avausvastustaja Tshekki murskakritiikin saattelemana MM-kotikisoihin
-
11:36
Heidi Hautala Tarja Cronbergin vierailuista Venäjällä: "Paha virhearvio"
-
11:17
"Poikkeuksellinen" superlupaus kirjoittamassa historiaa 14-vuotiaana – kulisseissa sovittu jo miljoonasiirrosta Valioliigan jättiin
-
11:15
Yleisön buuaukset Israelin euroviisuesitykselle eivät juuri kuuluneet televisiossa – näin Ruotsin yleisradio kommentoi
-
11:07
Tanskasta löytyi hai pyörätieltä – taas
-
11:01
Halpaa olutta ja saunamaiset olosuhteet – tätä Leijonat-fanit voivat odottaa Prahassa
-
10:58
Protestiliikkeestä radikaaliin oikeistoon: Vaihdos Soinista Halla-ahoon näkyy edelleen perussuomalaisten äänestäjissä
-
Lataa lisää