Saudi-Arabian kerrotaan jatkavan naisten oikeuksia ajavien aktivistien pidätyksiä – viranomaiset syyttävät "yhteyksistä ulkomaisiin tahoihin"

Saudi-Arabia jatkaa naisten oikeuksia ajavien aktivistien pidätyksiä, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch. Pidätettyjä on tietojen mukaan nyt ainakin 11.

Heistä suurin osa on naisia, jotka ovat vaatineet naisille oikeutta ajaa autoa. 
Viranomaisten mukaan pidätetyt horjuttavat maan "vakautta" ja heitä epäillään "epäilyttävistä yhteyksistä ulkomaisiin tahoihin".

Maan johtoa myötäilevä media syyttää pidätettyjä maanpettureiksi. Uutistoimisto AP:n mukaan aktivistit eivät ole päässeet tapamaan lakimiehiään.

Aktivistit haluavat järjestön perheväkivaltaa vastaan

Saudiaktivistien mukaan osa pidätetyistä oli aiemmin lähettänyt hallitukselle pyynnön perustaa Amina-kansalaisjärjestö tukemaan ja suojaamaan perheväkivallasta kärsiviä naisia. Aktivistit ovat ajaneet ajo-oikeuden lisäksi myös muita naisia syrjivien rajoitusten poistamisia.

Maan keskeisin vaikuttaja, kruununprinssi Mohammad bin Salman ilmoitti viime kesänä, että saudinaiset pääsevät ajamaan itse autoa tänä vuonna 24. kesäkuuta lähtien.

Tämän vuoden maaliskuussa bin Salman sanoi yhdysvaltalaiselle CBS-kanavalle, etteivät saudinaiset ole vieläkään saavuttaneet täysiä oikeuksiaan.

"Kruununprinssin pitäisi kiitää aktivisteja"

– Kruununprinssin, joka haluaa näyttäytyä uudistajana läntisten tukijoidensa ja sijoittajien silmissä, pitäisi kiittää aktivisteja panoksesta saudinaisten oikeuksien ajamisessa. Sen sijaan viranomaiset näyttävät rankaisevan heitä pyrkimyksessä ajaa tavoitteita, joita bin Salman väittää tukevansa, sanoo HRW:n Lähi-idän johtaja Sarah Leah Wilson

Lue myös:

    Uusimmat