Sauber-tulokas odottaa haastavaa alkukautta: “Rinnallani on kokenut maailmanmestari”

Sauber-tallin kilpakuljettajana aloittava Antonio Giovinazzi odottaa olevansa Kimi Räikkösen tallitoverina kovan haasteen edessä ensi kauden avauskisoissa.

Giovinazzin edeltäjä Charles Leclerc keräsi viime kaudella Sauberin ohjaimissa 39 mestaruuspistettä ja kilpailee ensi kaudella Ferrarilla Sebastian Vettelin tallitoverina. Giovinazzi painottaa, ettei hän lähde kauteen ensimmäisenä tavoitteenaan toistaa monacolaiskuskin saavutukset.

–  Rehellisesti sanottuna en juurikaan keskustellut tästä siirrosta hänen kanssaan. Haluan ajatella itseäni, enkä vain lähde toistamaan tai parantamaan Charlesin tänä vuonna tallissa ajamia tuloksia. Minun tavoitteeni on vain tehdä työ omalta osaltani mahdollisimman hyvin, Giovinazzi kertoi Motorsport Weekin mukaan.

– Minulla on myös eri tallitoveri kuin Charlesilla, joten kaikki näyttää erilaiselta, Giovinazzi lisäsi.

Giovinazzi toivoo kautensa lähtevän maaliskuussa Australiassa hyvin käyntiin. Italialainen tietää silti Räikkösen olevan hänelle kova mittatikku.

– Toivon auton olevan heti ensimmäisestä kisasta lähtien nopeampi kuin viime vuonna. Ensimmäiset kisat ovat minulle silti varsin haastavia, koska rinnallani on vuosien kokemuksen omaava maailmanmestari. Minun täytyy vain tehdä työni ja kehittyä kisa kisalta. Näemme sitten vuoden lopussa, teimmekö hyvää työtä vai emme, Giovinazzi summasi.

Lue myös:

    Uusimmat