Satu Andersson joutui ensimmäisen kerran vankilaan 15-vuotiaana – rikollispomon leski oli miehensä kanssa vain pari vuotta yhtä aikaa vapaana

Rikollispomon leski Satu Andersson joutui vankilaan jo 15-vuotiaana – kertoo mitä kuuluu nyt 6:43
Rikollispomon leski Satu Andersson joutui ensimmäisen kerran vankilaan 15-vuotiaana – katso videolta naisen haastattelu, missä hän kertoo elämästään nyt

Edesmenneen rikollispomo Raimo Anderssonin leski Satu Andersson, 54, on istunut elämästään vankilassa noin 18 vuotta. Ensimmäisen kerran hänet tuomittiin linnaan vain 15-vuotiaana. Hän teki tuolloin kyseenalaista historiaa joutuessaan linnaan Suomen kautta aikain nuorimpana naisena.

Andersson alkoi jo nuorena tehdä rikoksia. Ensimmäinen vankeustuomio, vuosi ja 9 kuukautta, tuli 15-vuotiaana videoliikkeeseen tehdystä murrosta.

Anderssonin elämää käydään läpi tuoreessa elämäkertakirjassa Satu – Alamaailman rautarouva, jonka on kirjoittanut Kale Puonti (Bazar Kustannus).

Jännitystä hakemassa

Satu Anderssonin elämä oli vauhdikasta nuoresta pitäen ja jännitystä piti koko ajan saada jostakin.

– Itä-Helsingissä oli sellaista. Teimme varkauksia ja kaikenlaisia kepposia, hän kertoo Rikospaikan haastattelussa.

Satu Andersson liittyi jäseneksi kovan luokan rikollisjengeihin jo nuorella iällä.

Hän kertoo olleensa aina villi, aivan lapsesta saakka. Oman kertomansa mukaan hänellä oli pikkulapsesta lähtien "paha ADHD".

Pyöritti huumekauppaa

Ensimmäisen avomiehensä kanssa Andersson teki murtoja, mutta sitten hän päätyi huumekauppaan.

– Minusta oli tyhmää lyödä omat rahat tiskiin, kun aloin käyttämään huumeita. Myin amfetamiinia Itä-Helsingissä.

Pian Andersson pyöritti aina vain suurempaa huumekauppaa. Huumevelat johtivat myös siihen, että Andersson ampui yhtä miestä.

– Hän kusetti minua kolme kertaa ja kolmas kerta oli liikaa. Se oli periaatekysymys, ei kyse ollut siitä 300 eurosta, hän perustelee Rikospaikan haastattelussa.

Jo ennen ampumista Andersson oli "torpannut miehen rappukäytävään" ja tönäissyt tätä autolla, kun tämä ei maksanut velkaansa.

– Kolmannella kerralla menin Herttoniemen kirkolle ja ammuin miestä jalasta läpi. Seuraavana päivänä hän soitti minulle ja kysyi, miksi tein niin.

Juttu ei koskaan edennyt oikeuteen. Mies itse ei maksanut velkojaan takaisin Anderssonille, mutta muut alkoivat maksaa velkaa hänen puolestaan.

Rami oli elämän rakkaus

Andersson on viettänyt ison osan aikuisiästään vankilassa, missä hän on kasvattanut myös lapsiaan. Hänellä on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta. Välit lapsiin ovat kirjan mukaan lämpimät.

Yksi iso Anderssonin elämän käännekohta oli, kun hän tapasi edesmenneen aviomiehensä Raimo Anderssonin vuonna 1995. Rami oli hänen pitkäaikaisin aviomiehensä ja tunnettu rikollispomo, joka oli 1990-luvulla korkealla Suomen rikollisgenressä ja yksi rikollisjärjestö M.O.R.E.:n jäsenistä.

Pariskunta ei kuitenkaan tehnyt yhdessä rikoksia, vaan kumpikin istui vankilassa omia tuomioitaan. He viettivät jopa häitään linnassa, sillä pari meni naimisiin Hämeenlinnan vankilassa 19. kesäkuuta 1997.

– Rami oli elämäni mies ja ainoa todellinen rakkauteni. Pystyin aina luottamaan häneen: hän ei valehdellut minulle mistään, Satu kertoo elämäkerrassaan.

Pariskunta ehti olla aviossa yli 20 vuotta, mutta tuosta ajasta he olivat yhdessä vapaana linnasta vain vajaat kaksi vuotta.

Raskas vuosi 2018

Satu jäi leskeksi huhtikuussa 2018, kun Veli-Matti "Metsuri" Huohvanainen murhasi Raimo Anderssonin ryyppyillan päätteeksi heidän kotonaan Vantaalla. Satuakin houkuteltiin paikalle yöllä, mutta hän lupasi tulla vasta seuraavana päivänä.

– Teon motiivi ei ole koskaan selvinnyt minulle. Olen yrittänyt kirjoittaa Metsurille ja päästä hänen kanssaan sovitteluun, mutta ei hän lähtenyt.

Andersson muistelee vuotta 2018 raskain mielin. Hänen isänsä kuoli loppuvuonna 2017 ja äiti alkuvuodesta 2018. Vain pari kuukautta myöhemmin aviomies Rami murhattiin.

Satu oli lopettanut huumeidenkäytön vuonna 1999, mutta hän alkoi käyttämään huumeita uudestaan isänsä kuoleman jälkeen.

– Ramin kuoleman jälkeen en enää välittänyt mistään mitään.

Ei haluaisi enää palata vankilaan

Vuonna 2018 Andersson tuomittiin huumeiden takia kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Hän istui tuomiostaan puolet. Viime kesäkuussa hän pääsi koevapauteen vankilasta.

– Nyt yritän elää normaalisti. Olen töissä ja olen laittanut tonttia. Minulla menee nyt ihan hyvin. En palaisi enää mielellään vankilaan, hän kertoo Rikospaikan haastattelussa.

– Juuri nyt tämä tylsä ja tavallisen rauhallinen elämä tuntuu kohtuullisen hyvältä. Voisin jopa tottua tähän, hän totea kirjassaan.

Lue myös:

    Uusimmat