Satelliittikuvat paljastavat satojen alusten operaation: Kiinan epäillään salakuljettaneen hiekkaa Pohjois-Koreasta – rikkoo YK:n talouspakotteita

Pohjois-Korea on rikkonut YK:n talouspakotteita, mikäli epäilykset osoittautuvat todeksi 0:45
Katso myös video: satelliittikuvat paljastavat kymmenien alusten liikkuneen Pohjois-Korean rannikolla.

Pohjois-Korea on rikkonut YK:n talouspakotteita, mikäli epäillyt salakuljetukset osoittautuvat todeksi. 

Asia havaittiin ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisessa C4ADS-tutkimusyksikössä Yhdysvalloissa. Tutkijat näkivät satelliittikuvista, miten kymmenet alukset matkustivat kohti Pohjois-Korean etelärannikkoa. 

Tarkempi tutkimus paljasti kyseessä olevan suuroperaatio, jossa rannikolta merenpohjasta ruopattiin ja siirrettiin hiekkaa yhteensä 279 proomun voimin.  Osa aluksista matkusti kiinalaisten tunnusten alla, osalla taas oli kiinalaiset nimet. 

Hiekka on olennainen raaka-aine esimerkiksi betonin ja lasin valmistuksessa. Kiina puolestaan on YK:n raportin mukaan suurin yksittäinen betonintuottaja maailmassa.  

Miljoonien arvoinen vientituote

Pohjois-Korealle hiekka on ollut jo aiemmin merkittävä vientituote esimerkiksi naapurimaa Etelä-Korean välisissä kauppasuhteissa: maa myi Etelä-Korealle hiekkaa noin 73 miljoonan dollarin eli noin 69 miljoonan euron arvosta vuonna 2008. 

Mikäli Pohjois-Korea on syyllistynyt salakuljetukseen, se on tässä tapauksessa rikkonut YK:n maahan kohdistamia pakotteita. Tämä koskee myös maa-ja kiviainesten vientiä. 

Kiinan tai Pohjois-Korean edustajat eivät ole toistaiseksi vastanneet väitteisiin salakuljetuksesta. Pohjois-Korea on aiemmin arvostellut YK:n pakotteita ja kyseenalaistanut toimien laillisuuden. 

Asiasta kertoi ensimmäisenä CNN.

Lue myös:

    Uusimmat