Eteläkorealainen rahtialus kärähti öljyn salakaupasta Pohjois-Koreaan – alus saattaa joutua YK:n mustalle listalle

Eteläkorealainen rahtialus on pakotettu jäämään satamaan useaksi kuukaudeksi, koska sen epäillään rikkoneen YK:n asettamia Pohjois-Korean talouspakotteita, kertoi Etelä-Korean ulkoministeriö keskiviikkona.

Alus, jonka epäillään toimittaneen öljyä merellä pohjoiskorealaiseen alukseen, on lillunut Busanin satamassa maan eteläosassa lokakuusta saakka, kertoo Yonhap-uutistoimisto. Ulkoministeriö ei kertonut syytä sille, miksi asiasta kerrottiin julkisuuteen vasta nyt.

Jos epäillyt öljykaupasta vahvistuvat, alus joutuu YK:n mustalle listalle. Eteläkorealaisen aluksen lisäksi kolme ulkomaista alusta on määrätty satamiin Etelä-Koreassa samasta syystä.

Pohjois-Korealle on langetettu laajoja talouspakotteita sen ydinohjelman vuoksi. Maa yrittää kiertää niitä muun muassa merellä tapahtuvalla öljykaupalla.

Lue myös:

    Uusimmat