Pohjois-Korea käytti ulostetta koston välineenä – video näyttää, miten saasta leijaili Etelä-Koreaan
Etelä-Korean asevoimat varoittivat keskiviikkona Pohjois-Korean rajalla asuvia kansalaisiaan erikoisesta uhasta.
Varoitus koski merkillisiä ilmapalloja, jotka kantoivat muovipussin sisällä esimerkiksi roskia ja ulostetta.
Videolta yltä näet, miltä pallot näyttivät.
Eteläkorealaisarmeijan julkaisemissa kuvissa ilmapallot ovat valkoisia, johon roskapussit olivat kiinnitetty.
Keskiviikkona palloja oli havaittu yli 90 kappaletta. Osa niistä oli pudonnut maahan ja jotkut pysyivät vielä ilmassa, Yonhap News uutisoi sotilaslähteisiinsä vedoten.
BBC kertoo, että ilmapalloja olisi jopa 260 kappaletta.
Lue myös: Pohjois-Korea epäonnistui vakoilusatelliitin laukaisussa – naapuri uskoo Venäjän auttaneen
Aiemmin eteläkorealaisaktivistit olivat lähettäneet Pohjois-Korean maaperälle ilmapalloja, jotka sisältivät muun muassa Pohjois-Korean hallintoa vastustavia propagandalehtiä.
Pohjois-Korean puolustusministeriö julkaisi tiedotteen sunnuntaina, jossa se kertoi aikovansa itsepuolustautua jätteen ja lian voimalla vastauksena aktivistien toimiin.
Molemmat Etelä- ja Pohjois-Korea ovat käyttäneet ilmapalloja propagandan välineenä Korean sodan jälkeen.
Lähteet: Reuters, BBC
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää