Sateet saapuivat! Vettä tulee nyt reippaasti ja päivittäin: "Pilvipeite on runsaan puoleinen"

Kesäkuussa nautittiin lämpimistä ja aurinkoisista ilmoista, mutta heinäkuun alku on ollut viileää ja sateista. 

Sää on muuttunut tavanomaista viileämmäksi ja matalapaineen alue on parkkeerannut pohjoisen Euroopan ylle.

– Siitä tulevat sateet viilentävät Suomessakin sään. Paikkapaikoin voi aurinkokin pilkahdella, mutta pilvipeite on runsaan puoleinen ja sateita on reippaasti, Forecan meteorologi Jenna Salminen kertoo. 

Sateita luvassa päivittäin

Paikkakuntakohtaista vaihtelua sateen määrään voi olla, mutta yleisesti ottaen Suomen yllä liikkuu lähipäivinä sateita päivittäin.

– Maan eteläosassa on eniten kuurosateita, mutta loppuviikkoa kohti sateiden paikat vaihtelevat ja keskiviikko on ainakin etelässä vielä sateinen. Nuo sateet painottuvat etelästä itään päin, Salminen sanoo. 

Myös Lapissa kastutaan, mutta maan keskivaiheilla lähipäivät ovat hieman poutaisempia. Sateet ehtivät sinnekin loppuviikolla.  

– Lähipäivät ovat sateisimpia etelässä, johon on luvassa paikkapaikoin viiden millimetrin kuurosateita tunnissa. Paikoin voi tulla hieman ennemmänkin. Päiväkohtaiset kertymät voivat olla 30 millimetrin luokkaa, Salminen ennustaa.

Katso videolta milloin helteet palaavat Suomeen. 

Lue myös:

    Uusimmat