Mainos

Sateet kurittavat Ruotsia – teitä poikki, vettä kellareissa

Siinä missä viikonvaihteen ukkoset ja ukkosvahingot näyttävät jäävän odotettua pienemmiksi Suomessa, Etelä- ja Keski-Ruotsissa rankkasateet ja ukkonen ovat katkoneet liikennettä ja aiheuttaneet suurta vahinkoa.

Svt.se:n mukaan Etelä-Ruotsin Smoolanti on peittynyt paikoin tulvavesiin eilisiltaisten ja tämänpäiväisten voimakkaiden sateiden seurauksena.

Esimerkiksi Mariannelundissa on pumpattu pois talojen kellareihin valunutta sadevettä. Målillassa on SVT:n mukaan satanut vuorokauden aikana 110 millimetriä, eniten koko Euroopassa.

Smoolannissa on niin ikään jouduttu sulkemaan teitä. Karlstorpin ja Buskebon välillä noin 20 metriä tietä on jopa huuhtoutunut tulvivan veden mukana.

Vesimassat pysäyttivät svt.se:n mukaan niin tie- kuin raideliikenteenkin Västeråsissa Keski-Ruotsissa. Liikenne katkesi muun muassa E18-tiellä.

Paikallisen rataliikenneviraston mukaan vesimassat vahingoittivat ratapengertä, minkä vuoksi lähipäivinä junaliikenne ajetaan yhdellä raiteella. Tämä myöhästyttää junia.

Aftonbladetin mukaan tulvivista teistä varoitetaan Kronobergin ja Jönköpingin läänien itäosissa samoin kuin Kalmarin läänin pohjoisosissa.

Aftonbladetin mukaan 35-vuotias nainen on joutunut sairaalaan salaman iskettyä häneen leirintäalueella Grytissä Valdemarsvikissä Norrköpingin kaakkoispuolella aamupäivällä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.