Satakiloinen shintolaispyhäkkö kannettiin näyttävin juhlamenoin Helsingin keskustan läpi – "Tämä on jo yli tuhatvuotinen perinne Japanissa"

Suomeen saatiin ensimmäistä kertaa kannettava shintolaispyhäkkö, eli Omikoshi, joka toivotettiin tervetulleeksi Helsinkiin juhlakulkueen saattelemana. 

Helsingin keskustan läpi kulkeneessa juhlakulkueessa pyhäkköä kantoi lähes sata matsuri-asuihin pukeutunutta henkilöä.

Pyhäkkö painaa noin sata kiloa, ja se koostuu noin 30 000 osasta. Viisi japanilaista perinnepuuseppää valmisti pyhäkköä vuoden ajan.

Pyhäkkö lahjoitettiin juhlistamaan Suomen ja Japanin satavuotisia diplomaattisuhteita. Omikoshi-pyhäkön on lahjoittanut Hamamatsu Finland Association johtaja Hiroaki Hodai.

Kulkueella nostetaan yhteishenkeä

Kulkueen vastaavan tuottajan Heikki Mäenpään mukaan Euroopassa ei tiedetä olevan toista Omikoshi-pyhäkköä. Hän näkee pyhäköllä myös muita merkityksiä diplomaattisten suhteiden ylläpidon lisäksi.

– Kysymys on myös paljon laajemmasta asiasta: saamme ajanmukaista tietoa vieraasta kulttuurista ja ystävällisestä maasta, Mäenpää sanoo.

Pyhäköstä löytyy muun muassa näytteitä japanilaisesta puulakkauksesta, lukuisia pieniä käsintaottuja metallikoristeita, sekä shintolaisuuden symbooleja. Myös itse kulkueella on tärkeä osa rituaalia. 

– Tämä on jo yli tuhatvuotinen perinne Japanissa. Ennen se on ollut hyvinkin uskonnollinen, mutta nykyään se on tällainen yhteishenkeä rakentava tapahtuma [kerran] vuodessa, Mäenpää sanoo.

Elävää kulttuuriperintöä

Pyhäkkö tulee näytille Kansallismuseon myymälän takana olevaan tilaan, johon on kaikille vapaa pääsy. Sen lisäksi tulee tietoa perinteestä, sekä esineitä suomalaisen tutkimusmatkailija Gustaf Ramstedin henkilökohtaisesta kokoelmasta.

– Hänhän oli ensimmäinen asianhoitaja Japanissa silloin, kun Suomen ja Japanin diplomaattisuhteet solmittiin, Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila kertoo.

Anttila pitää kulkuetta ja pyhäkköä esimerkkinä elävästä kulttuuriperinnöstä, jota voimme jakaa yhdessä. 

– Nämä ovat juuri semmoisia asioita, joita pitää lisätä mahdollisimman paljon, koska se tuo elämäämme elintärkeää rikkautta ja myöskin muutosta, joka on aina monen eri kulttuurin summa, Anttila toteaa.

Pyhäkkö on nähtävillä Kansallismuseossa elokuun loppuun asti. 

Lue myös:

    Uusimmat