Sastamalan mopoautokolarista syytetty mies peitti itsensä oikeudessa – syytetty vaati asian salaamista yleisöltä

Sastamalan mopoautokolarin aiheuttanut 34-vuotias mies saapui Pirkanmaan käräjäoikeuden saliin kasvonsa peittäen.

Mies istui hartiat kyyryssä omalle paikalleen ja piti kasvonsa visusti piilossa hupparin alla.

Oikeudenkäynnin aluksi mies vaati käsittelyn ja asiakirjojen salaamista niiden arkaluonteisuuden vuoksi. Hänen mukaansa jutussa tulee esiin hänen terveyteensä liittyviä seikkoja.

– Oikeudenkäynnissä sivutaan syytetyn perhettä ja esiin tulee arkaluonteisia tietoja, jotka voivat vahingoittaa myös syytetyn perhettä, miehen avustaja, asianajaja Kristian Hyvönen perusteli.

Kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkinen vastusti miehen vaatimusta. Syyttäjän mukaan asian käsittely suljetuin ovin ei ole tarpeellista.

Myös uhrien omaiset yhtyivät syyttäjän vaatimuksiin.

Oikeus pohti asiaa hetken ja päätti, että asia voidaan käsitellä pääosin julkisesti yleisön läsnäollessa.

Oikeus päätti salata käsittelyn siksi ajaksi, kun syytettyä kuullaan hänen terveystiedoistaan ja kun salissa kuullaan todistajia syytetyn terveydentilaan liittyen.

34-vuotiasta miestä kuullaan oikeudessa aamupäivän aikana, jolloin hän kertoo itse teosta.

Sastamalan kolarin mopoautosta ei jäänyt jäljelle juuri mitään 1:16

Lue myös:

    Uusimmat