Sara Forsberg kertoi radiossa villistä viikonlopustaan – intoutui tappelemaan ja heräsi aamulla rappukäytävästä

Sara Forsberg kertoo elämästä Los Angelesissa 3:33
Sara Forsberg kertoi elämästään Los Angelesissa vuonna 2015

Sara Forsbergin viikonloppu äityi villiksi.

Radio HitMixin taajuuksilla työskentelevä laulaja ja tubettaja Sara Forsberg postasi tiistaina Instagram-tarinaansa kuvan, jossa hänen naamaansa koristaa muutama arpi.

Artisti avasi maanantaina suorassa radiolähetyksessä arpien takana olevaa tarinaa kertoen, että jäljet olivat peräisin alkoholinhuuruisesta viikonlopunvietosta.

Forsberg kertoi olleensa viikonloppuna kotibileissä ja menettäneensä ensimmäistä kertaa muistinsa alkoholin vuoksi. Laulaja kertoi tiedustelleensa ystäviltään jälkikäteen, mitä kosteana iltana oikein tapahtui.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Kuulemma minä innostuin tappelemaan siellä ja heittelemään juomalaseja ympäri kämppää, Forsberg paljasti.

Laulaja kertoi myös muun muassa intoutuneensa suutelemaan kaveriaan ja että hän oli "vetänyt mahaliukua" matkalla taksiin.

– Heräsin aamulla siis porraskäytävästäni. Että kotiin oltiin päästy kuitenkin, mutta puolet mun kamoistani on hukassa, mulla on naama ihan paskana, Forsberg jatkaa.

Kaikesta huolimatta laulaja kuvailee kokemusta "puhdistaviksi lärveiksi".

Forsberg tuli tunnetuksi vuonna 2014 julkaisemansa Youtube-videon kautta, jossa hän imitoi erilaisia kieliä. Hän on sittemmin luonut uraa muun muassa laulaja-lauluntekijänä ja tubettajana.

Forsberg aloitti radiojuontajana HitMix-kanavalla alkuvuonna 2021.

Juttua täydennetty 18.1.2022 klo 17.25: Lisätty maininta kotibileistä ja muistinmenetyksestä, sekä siitä, että Forsberg oli tiedustellut illan tapahtumia jälkikäteen ystäviltään.

Lue myös:

    Uusimmat