Sannille on sattunut keikoilla monenlaisia haavereita: "Lavalta suoraan ensiapuun"

Artisti Sannilla on paljon mieleenpainuvia keikkamuistoja 3:22
Sanni muistelee keikalla sattuneita haavereita hymyillen.

Konkariartisti Sannilla on festareista muistoja vaikka muille jaettavaksi. Kiertue-elämän lisäksi hän aikoo ottaa tämän kesän iisisti rakkaansa Shirly Karvisen kanssa.

Artisti Sanni, eli Sanni Kurkisuo, on kokenut festariartisti, joten odotetusti kaikkien ikimuistoisten festareiden joukkoon mahtuu myös haavereita.

– Välillä olen pannuttanut (kaatunut) niin, että päästä on tullut verta ja mennyt suoraan lavalta ensiapuun ja tikattavaksi. Ei mitään sellaista, mihin olisi kuollut, onneksi, Sanni kertoi MTV Uutisille 9. heinäkuuta Ruisrockissa ja laittoi sormensa ristiin.

Sanni on stage divannut, eli sukeltanut yleisön sekaan, Ruisrockissa useita kertoja, ja teki sen tänäkin vuonna. Siinä on usein ilmassa vaaran tuntua.

– Jossain kohtaa, kun porukka kasaantuu allesi pitämään kiinni, niin Ruississa kävi muutama vuosi sitten niin, että kaikki oli kasaantuneet alleni, mutta yhtäkkiä siinä olikin puolentoista metrin käppi, ettei ole yhtäkään ihmistä. Pitkään Facebookini profiilikuvana oli, kun olen pää alaspäin siinä niin kuin delfiini, Sanni muisteli huvittuneena.

Shirly Karvisen kanssa Sanni aikoo ottaa kesän iisisti ja hengailla kotona.

– Olisi kiva, jos ehtisi jonkun roadtripin tekemään, mutta kiertueella ja studiolla menee minulla suurin osa ajasta, Sanni kertoi.

Vuosien varrella Sanni on tullut avoimemmaksi julkisuuden suhteen.

– Todella pitkään oli niin, että halusi pitää kaiken yksityiselämästään itsellään, ja ehkä uran alkuvaiheessa vähän jopa pelkäsi sitä julkisuutta. Mutta mitä vanhemmaksi on tullut, niin on kiva olla avoimempi ja viestiä ympärilleen sitä hyvää, mitä elämässään kokee, Sanni kiteytti.

Lue myös:

    Uusimmat