Sanna Marin ja Markus Räikkönen juhlivat hääpäiväänsä – rakkaus kestänyt jo lähes 20 vuotta

Sanna Marin ja Markus-puoliso avioituivat kaksi vuotta sitten.

Pääministeri Sanna Marin juhlisti toista hääpäiväänsä puolisonsa Markus Räikkösen kanssa. Juhlapäivän kunniaksi Marin jakoi kauniin hääkuvansa Instagram-tilillään.

Julkaisusta käy ilmi, että pariskunnan rakkaus saavutti niin sanotusti täysi-ikäisyyden.

– Siitä on 18 kesää, kun tapasin sinut. Hyvää hääpäivää, Marin kirjoittaa sydän-emojin kera.

Myös Räikkönen jakoi saman kuvan ja tekstin omalla tilillään. 

Pariskunta avioitui vuonna 2020 parin viikon varoitusajalla keskellä koronapandemiaa. Ilouutisestaan Marin ilmoitti niin ikää tuolloin Instagramissa.

– Eilen sanoimme toisillemme tahdon. Olen onnellinen ja kiitollinen, että saan jakaa elämäni rakastamani ihmisen kanssa. Olemme nähneet ja kokeneet yhdessä paljon, jakaneet ilot ja surut, ja tukeneet toisiamme tyvenessä ja myrskyssä.

– Olemme eläneet yhdessä nuoruutemme, varttuneet aikuisiksi ja kasvaneet vanhemmiksi rakkaalle tyttärellemme. Kaikista ihmisistä Sinä olet minulle se oikea. Kiitos, että olet vierelläni.

Marin kertoi Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa pariskunnan tavanneen alun perin ravintolassa. Ensitapaaminen ei kuitenkaan sujunut aivan niin kuin saattaisi olettaa. 

– Mä itseasiassa yritin hommata mun yhdelle toiselle kaverille seuraa ja menin Markukselle puhumaan, että oisko mitään mahiksia, että hän ja tämä mun kaveri, Marin muisteli ohjelmassa. 

Marinin mukaan Räikkönen oli esittänyt tilanteessa loukkaantunutta ja Marin puolestaan hätääntynyt miehen reaktiosta. 

Myöhemmin Marin ja Räikkönen tapasivat toisiaan ja kävivät yhdessä kahvilla sekä keskustelivat. Marinin mukaan hänellä oli aina hauskaa yhdessä Räikkösen kanssa. 

– Me ajateltiin ihan samalla tavalla, täydennettiin toistemme lauseet. Ajatellaan vieläkin niin, että voidaan olla ihan hiljaa yhdessä huoneessa ja ajatella jotain aivan randomia. Siis ei mihinkään ympärillä olevaan tilanteeseen tai viime aikaisiin tapahtumiin liittyvää, ja se on aivan sama asia. Kyllä, me ollaan ihan kuin me oltaisiin yksi mieli, Marin kertoo. 

Pariskunnalla on myös vuonna 2018 syntynyt Emma-tytär.

Lue myös:

    Uusimmat