Sankarikissa Jesse pelasti perheensä tulipalosta – herätti nukkuvan Virven, kun yläkerta oli jo täynnä savua: "Hyppäsi rinnan päälle ja pyysi selkeästi mukaansa"

0:52

Iitin Mankalassa asuva Virve Heikki kertoo sankaritarinan Jesse-kissastaan, joka pelasti isäntäperheensä tulipalosta viisi vuotta sitten.

Heikki oli laittanut lapsensa nukkumaan ja mennyt itsekin nukkumaan hieman normaalia myöhemmin. Pian perheen Jesse-kissa hyppäsi Heikin sängylle ikään kuin kertoakseen jotakin.

– Jesse kävi joskus herättämässä ja tuli päälle polkemaan, kun ulkona oli kettu tai rusakko.

Tälläkin kertaa Heikki ajatteli ulkona liikkuvan jonkin eläimen ja kehotti Jesseä antamaan asian olla.

– Kun Jesse oli pari kertaa käynyt sängyssäni, tokaisin sille, että anna sen ketun olla.

"Yläkerta oli täynnä savua"

Jesse kuitenkin pysyi päättäväisenä ja hyppäsi Heikin rinnan päälle. Totuus valkeni Heikille, kun Jesse hyppäsi sängystä ja pyysi Heikin selkeästi mukaansa.

Heikki avasi makuuhuoneensa oven ja huomasi, että talon yläkerta oli täynnä savua.

Tämän jälkeen Heikki soitti hätäkeskukseen ja vei lapset ja kissan pihalle. Kyseessä oli nokipalo, ja jos sitä ei olisi huomattu ajoissa, olisi voinut käydä pahemmin.

– Yläkerta oli täynnä savua ja meidän ja lasten makuuhuoneiden välissä oleva piippu olisi voinut posahtaa.

Kissaliitto myönsi Sankarikissa-tunnustuksen

Ihmiset ja eläimet selvisivät tulipalosta ilman suurempia fyysisiä ruhjeita, suurimmat vauriot tapahtuivat talolle ja tavaroille.

– Tavaraa meni uusiksi laajasti ja jouduimme asumaan muualla jonkun aikaa. Katto piti uusia ja ulkosivut maalata uudestaan. Palokunta sai palon nopeasti hallintaan, koska Jesse huomasi sen ajoissa.

Pian tulipalon jälkeen Heikki lähetti Kissaliitolle hakemuksen, jotta Jesse saisi liiton myöntämän sankarikissa-tunnustuksen.

– Kaverit sanoivat, että muistathan lähettää. Vuonna 2016 Kissaliitto myönsi Jesselle sankarikissa-tunnustuksen.

Piti huolta perheen lapsista

Jesse oli hyvin ihmisläheinen kissa ja viihtyi niin ihmisten kuin muiden eläinten seurassa. Heikki kertoo, että se halusi tehdä asioita ihmisten kanssa.

– Jesse oli kyllä paras itkuhälytin. Kun lapsemme olivat pieniä, se tuli ilmoittamaan, kun he heräsivät.

Jesse oli myös Suomen ensimmäinen koulutettu sienikissa.

– Kun kuljin metsässä Jessen kanssa, se osasi näyttää missä on mikäkin sieni.

Hylätty kissa valitsi uuden perheensä

Myöhemmin Jesse nukkui pois vanhuuden vaivojen vuoksi.

– Tulipalosta kaikki selvisivät hyvin. Jesse nukkui pois vanhuuden sairauksien yhteispakettina.

Jessen entinen perhe oli muuttanut pois entisestä kodistaan ja jättänyt Jessen taloon. Naapurit veivät Jessen Eläinsuojeluyhdistyksen kissataloon.

Heikin perheeseen Jesse päätyi löytöeläintalon kautta. Heikki oli silloisten kissojensa kanssa Kouvolassa kissanäyttelyssä, jossa Eläinsuojeluyhdistyksellä oli näytteillä kotia etsiviä kissoja.

– Jesse pyöri ja hyöri häkissä. Otin sen syliin ja huomasin heti, että se on ihan meidän tyylinen kissa.

Heikki kävi myöhemmin miehensä kanssa Eläinsuojeluyhdistyksen kissatalolla katsomassa Jesseä ja tuolloin Jesse lähti uuteen kotiinsa.

– Muut kissat makoilivat häkeissään mutta Jesse oli aktiivisempi. Käytöksellään Jesse osoitti, että se valitsi meidät.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja