Miksaaja Ame Uusitalo on menehtynyt.
Muun muassa Samuli Edelmannin ja Anssi Kelan miksaajana toiminut äänialan ammattilainen Ame Uusitalo on kuollut. Anssi Kela kertoo Facebookiin jakamassaan muistopostauksessa, että Uusitalo menehtyi sairaskohtaukseen.
– Toissapäivänä ajattelin Amea. Mitähän hänelle kuului? Pitääpä soittaa lähipäivinä. Olisi pitänyt soittaa heti. Eilen tuli viesti: Ame oli menehtynyt sairauskohtaukseen, Kela kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Julkaisun mukaan Uusitalo toimi Kelan miksaajana muutaman vuoden ajan 2000-luvun alussa. Muusikko kirjoittaa Uusitalon olleen hänen mukanaan silloin, kun suosio oli suurimmillaan, mutta myös silloin, kun se oli pienimmillään.
– Ehkä hiukan pelottavankin ulkokuoren suojassa oli lämmin ja sydämellinen ihminen. Ja maailman paras tarinankertoja. Minä ja bändini rakastimme Amea, hän oli meidän aurinkokuninkaamme. Keikkojen jälkeen hotellihuonejatkot olivat käytännössä sitä, että me muut istuimme puolikaaressa Amen ympärillä kuuntelemassa hänen juttujaan, Kela kirjoittaa.
Lue myös: Meiju Suvaksen äiti on kuollut – jakoi koskettavan julkaisun somessa
Kela muistelee julkaisussaan Uusitalon kertomia tarinoita sekä tämän omistautumista työlleen. Kela kuvailee tekstissään Uusitalon hoitaneen työnsä aina täydellä varmuudella ja luotettavuudella, ja ettei mikään koskaan jäänyt kiinni tämän tekemisestä.
– Roudaamisen, kamojen pystytyksen, miksaamisen ja purkamisen päälle hän vielä ajoi bussia. Päivät olivat raskaita ja pitkiä, mutta Ame ei ikinä valittanut. Hän puhui usein siitä, että tällaista hommaa tehdäkseen pitää tykätä vähän erilaisesta elämäntavasta. Ame oli löytänyt oman paikkansa maailmassa. Hän oli pidetty ja arvostettu. En muista koskaan kuulleeni kenenkään puhuvan Amesta mitään pahaa.

