Samuli Edelmann: Käsitys Tom Cruisesta muuttui

Samuli Edelmann näytteli Mission: Impossible – Ghost Protocol -elokuvassa Hollywood-tähti Tom Cruisen kanssa.

Edelmann näytteli Tom Cruisen vihollista Mission: Impossible – Ghost Protocol -elokuvassa. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa helmikuussa. Parhaillaan Suomessa Tie pohjoiseen -elokuvan tiimoilta viihtyvä Samuli kuvailee MTV3.fille pääsyn Mission: Impossible -elokuvaan olleen hänelle nuoren pojan unelman täyttymys. Edelmann on tyytyväinen kokemukseen.

– Kun tuollaiseen maailmaan menee ensimmäisen kerran, voi helposti ajatella, että pärjäänkö tässä. Oli tervehdyttävä kokemus huomata, että pärjäsin siellä ja pärjäsin itseni kanssa. Kaikki meni hienosti.

Sanotaan, että Amerikassa kaikki on suurta, ja tämä pätee myös Hollywood-tuotantoihin.

– Hetken aikaa oli sen suuruuden kanssa hämmentynyt. Tosin sitten itse kuvauksissa huomasi, että eihän se työ ole yhtään sen erilaisempaa. Ei kamera näe sitä suuruutta ja tilannetta, ohjaajat ja näyttelijät tekevät kuitenkin samaa työtä kuin pienemmissäkin tuotannoissa.

Edelmann pääsi työskentelemään elokuvan päätähden, näyttelijä Tom Cruisen kanssa. Useasti seksikkäimpien ja rikkaimpien näyttelijöiden listoille päässeellä Cruisella olisi kaikki mahdollisuudet kehuskella saavutuksillaan, mutta ainakaan Samulin mielestä tähti ei vaikuttanut siltä, että menestys olisi noussut päähän.

– Käsitys muuttui Cruisesta sen suhteen. Tom oli hirveän ystävällinen ja otti ihmiset huomioon. Hän oli todella kova tekemään töitä. Se oli vaikuttavaa, Edelmann kuvailee.

Nähdäänkö Samuli vielä työskentelemässä Hollywood-tuotannoissa? Siihen Edelmann ei tässä vaiheessa osaa vastata.

– Aika näyttää. Nyt ei ole mitään korttia lyödä pöytään. Tosin ei minulla ole pakonomaista tarvetta sen suhteen, että pitäisi nyt muuttaa Amerikkaan ja verkostoitua. Ehkä nuorempana sellaista olisi jaksanut. Katsotaan nyt.

Edelmann nähdään seuraavaksi valkokankaalla kotimaisessa Tie pohjoiseen -elokuvassa yhdessä Vesa-Matti Loirin kanssa. Elokuvan ensi-ilta on perjantaina.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat