Sampo Kaulasen perhe sairastui Thaimaassa – huoli Rianna-tyttären voinnista on kova: "Se särkee sydämeni"

Sampo Kaulasen unelmaloma päättyi sairaalaan – näin hän kuvailee Minttu-vaimon ja Rianna-tyttären vointia 2:42
Näin Sampo Kaulanen kommentoi Minttu-vaimon ja Rianna-tyttären vointia

Sampo Kaulanen ei osaa sanoa, milloin perhe pääsee palaamaan Suomeen.

Kyläkauppias Sampo Kaulanen suuntasi vuodenvaihteessa viideksi viikoksi Thaimaahan lomailemaan perheensä kanssa. Paluumatka Suomeen kuitenkin viivästyi, kun hänen vaimonsa Minttu ja pariskunnan tytär sairastuivat.

– Minun vointini on hyvä, mutta naisväki on vuoteenomana. Olimme lähdössä kotimatkalle eilen ja lentokentällä nuorimmainen lapsemme alkoi oksentaa. Hän oli ollut vaisu koko päivän, Kaulanen kertoo MTV Uutisille.

Perhe on toistaiseksi jumissa thaimaalaisessa lastensairaalassa. Sampo yöpyy hotellissa, kun Minttu ja Rianna-tytär yöpyvät perhehuoneessa synnytysosastolla.

Perhe lensi Koh Samuin saarelta maan pääkaupunkiin Bangkokiin, josta piti lähteä yhdeksän tunnin päästä jatkolento Suomeen. 

– Menimme hotelliin, ja Riannan vointi huononi siellä yöllä. Soitimme respaan, minkä jälkeen huoneeseen tuli lääkäri ja neljä hoitajaa. He mittasivat kuumetta ja tarkastivat tilanteen. Sieltä lähdettiin pillit päällä sitten sairaalaan, Kaulanen kertoo.

– Kyllähän tämän voi kääntää positiiviseksi niin, että onneksi viime metreillä sattui vasta jotain tällaista. Onhan tämä perseestä ja huoli on Riannasta kova. Hän on erityisherkkä lapsi, eikä pidä piikeistä tai testeistä. Nyt on otettu vähän väliä verta ja siitä seuraa kova huuto ja se särkee sydämeni.

– Tulehdusarvot ja kuume ovat korkealla. Yleisimpiä tällaisilla reissuilla ovat ruokamyrkytykset, Kaulanen pohtii.

Kaulanen ylistää kuitenkin perheen saamaa hoitoa ja sairaalan henkilökuntaa. Hänen mukaansa vointia tarkastellaan tiheään. 

– Täällä ei ole henkilökunnasta vajetta. Nämä sairaalat ovat melkeimpä täyshoitolaitoksia, parantoloita, hotelleja. 

Toistaiseksi perheellä ei ole tietoa siitä, milloin he pääsevät palaamaan Suomeen.

– Ei meillä ole lentoja tai mitään varattuna. Huomenna aamulla lääkäri tulee katsomaan, mikä on vointi. En usko, että pääsemme vielä huomennakaan lähtemään.

Kauhasella itsellään on myös kokemusta thaimaalaisesta sairaalasta, kun hän sairastui reilut kymmenen vuotta sitten rajuun ruokamyrkytykseen ja joutui teho-osastolle. 

– Silloin oli todella ärhäkkä suolistosairaus, joka iski. Se laittoi todella heikkoon happeen. Nyt on käynyt hyvä tuuri, kun olen välttynyt sairatumiselta, mutta kyllä mielummin kuitenkin itse makaisin tuolla tyttöni sijasta. Ajatukseni ovat hänessä. 

Lue myös:

    Uusimmat