Sampo Kaulanen keräsi vuonna 2019 mukavan tilin.
Mediapersoona ja kyläkauppias Sampo Kaulanen keräsi itselleen vuonna 2019 ansiotuloja 84 667, Kaulaselle tuli palautuksia huimat 28 677 euroa. Ansiotuloja kuukaudessa kertyi siis hieman yli 7055 euroa.
Vuonna 2018 Kaulasen ansiotulot olivat 98 175,92 euroa. Pääomatuloja kauppiaalle kertyi 67 697,95 euroa. Mätkyjä mies sai 29 239,11 euron edestä.
Vuonna 2017 Kaulanen tienasi ansiotuloja 142 245 euroa. Tuolloin mies sai maksettavakseen myös muhkeat vajaan 75 000 euron mätkyt.
Kyläkauppiaan vaimon Minttu Murphy-Kaulasen ansiotulot olivat 40 272,02 euroa. Veronpalautuksia hänelle kertyi 52,06 euroa.
Koronatuki
Kaulanen kertoi maaliskuussa Instagramissa, kuinka koronakriisi on vaikuttanut lohduttomalla tavalla Lapin matkailuun.
Kaulanen on aiemmin kertonut avoimesti perheyrityksensä taloustilanteesta muun muassa viime syksynä julkaistussa elämäkerrassaan. Kirjasta kävi ilmi, että hyvästä katteestaan huolimatta Jounin kaupan velkataakka on edelleen kova.
Kaulanen sai keväällä perheyrityksellen 100 000 euron Business Finland -koronatuen.
Business Finlandin yritystuista nousi huhtikuussa valtaisa kohu. Esimerkiksi Suomen Huutokauppakeisari -ohjelmasta tuttu päätyi kohun seurauksena .

