Sami Uotila ja Anu Palevaara nähdään yhdessä Salkkareiden uutuussarjassa: "Meillä oli jo silloin aikoinaan todella hyvä kemia"

Jenniä näyttelevä Anu Palevaara ja Kallea näyttelevä Pete Lattu lähettävät kesäterkut 0:39

Kun Salatut elämät -sarja alkoi liki 20 vuotta sitten, Aki Nikkisen ja Jenni Vainion parisuhdetta seurattiin tiiviisti. Tulevana kesänä starttaavassa Pihlajasatu-sarjassa pariskunta nähdään jälleen yhdessä.

Katso videolta artikkelin yltä Pete Latun ja Anu Palevaaran kesäterveiset Salkkarit-faneille!

Sami Uotilan näyttelemä Aki Nikkinen ja Anu Palevaaran hahmo Jenni Vainio nähdään 14.6. MTV3-kanavalla starttaavassa Pihlajasatu-nettisarjassa. Sami odottaa innolla sitä, että suomalaiset pääsevät jälleen seuraamaan rakastetun kaksikon yhteiselämää.

– Odotan Pihlajasatua todella hyvin mielin, Sami kertoo MTV.fille.

– Sarjassa on todella paljon hyviä hetkiä, mistä jää todella hyvä mieli, näyttelijä vihjaa tulevasta Pihlajasadusta.

Sami muistelee lämmöllä työntekoa Anun kanssa. Näyttelijä kertoo, että kaksikon kemia toimi heti sarjan alkuhetkistä saakka niin hyvin, että pariskunnan näytteleminen oli erityisen luontevaa.

– Anun kanssa oli fantastista näytellä. Meillä oli jo silloin aikoinaan todella hyvä kemia ja tultiin hyvin toimeen. Naurettiin paljon kaikille vanhoille jutuille, Sami toteaa.

Kun Pihlajasatu starttaa televisioissa ja Katsomossa, Salkkareiden näyttelijäkaarti aloittaa kesälomansa. Sami kertoo aikovansa rentoutua kesällä toden teolla. 

– Mun kesä sujuu pääsääntöisesti Helsingissä. Piipahdan ulkomailla. Vietän todella paljon aikaa lasten kanssa ja sitten taas ystävien kanssa. Ollaan Helsingissä ja täällä seudulla todella paljon, hän kertoo.

Pihlajasatu starttaa MTV3-kanavalla torstaina 14.6. klo 19.30. Löydät sarjan myös Katsomosta.

Lue myös:

    Uusimmat