Rallikuski Sami Pajarin äkillinen ilmoitus yhteistyön lopettamisesta kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa oli juuri WRC2-mestaruuden varmistuttua ikävin mahdollinen käänne nuoren kuskin jatkoa ajatellen.
Pajari ja Mälkönen ajoivat sunnuntaina toisena maaliin Japanin MM-rallin WRC2-kisassa ja varmistivat mestaruuden kolmen pisteen erolla Oliver Solbergiin.
Kaksikko nousi yhdessä tuulettamaan saavutusta autonsa katolle, mutta pian kisan päättymisen jälkeen Pajari kertoi julkisuuteen, ettei jatka ensi kaudella Toyotan WRC-tiimiin siirtyessään yhteistyötä Mälkösen kanssa.
Mälkönen oli tietoinen päätöksestä jo ennen Japania, mutta kertoi asian olleen täysin hänestä itsestään riippumaton päätös.
MTV Urheilun asiantuntijat Riku Tahko ja Jari Ketomaa pitävät tapaa, jolla asia tuotiin julki, erityisen huonona.
– Ei tuo nyt kovin reilulta menettelyltä vaikuta siihen nähden, että he ovat juuri varmistaneet mestaruuden. Kyllä tuo olisi pitänyt eri tavalla hoitaa, Tahko sanoo suoraan.
Ketomaata kiinnostaisi tietää, ovatko Pajari ja Mälkönen keskustelleet mahdollisista ongelmakohdistaan riittävästi ennen kuin tilanne on johtanut tähän pisteeseen.
– Vähintään olisi ollut oikeutettua, että jos muutosta tarvitaan, niin siihen olisi varmaan ollut tavat hoitaa asia jotenkin muuten kuin yksipuolisesti ilmoittamalla.


