Sama messu on jatkunut taukoamatta jo yli 800 tuntia – kirkko yrittää estää armenialaisperheen karkotuksen poikkeuksellisella tavalla

Hollantilainen kirkko vastustaa perheen karkotusta omalaatuisella tavalla 1:44

Hollantilainen protestanttinen kirkko on jatkanut messuaan yhtäjaksoisesti yli 800 tuntia suojellakseen armenialaista perhettä karkotukselta. Messu alkoi lokakuussa ja on kestänyt jo yli kuukauden päivät. Tapauksesta kertovat monet maailman suurimmista medioista.

Hollannin lain mukaan virantoimituksessa olevilla poliiseilla ei ole lupaa mennä kirkkoon kesken uskonnollisen tilaisuuden.

Messuun on osallistunut satoja pappeja ja vapaaehtoisia ympäri maata, jotta messua on saatu jatkettua näinkin pitkään. New York Timesin mukaan vapaaehtoisia pappeja on tullut myös ulkomailta.

Maan protestanttipappien keskusjärjestön puheenjohtajan Theo Hetteman mukaan messua jatketaan "niin kauan kuin on tarpeen".

– Ajattelemme, että tämä on selvä mahdollisuus toteuttaa lähimmäisenrakkautta käytännössä, Hettema kommentoi uutiskanava CNN:lle.

Armenialainen turvapaikanhakija perhe

Armenialainen Tamrazyanin perhe on asunut Hollannissa vuodesta 2010 lähtien. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kolme lasta, joista vanhin on 21-vuotias. 21-vuotias Hayarpi Tamrazyan sanoo olevasta erittäin iloinen ja kiitollinen kaikille vapaaehtoisille, jotka puolustavat heitä.

He ovat hakeneet maasta poliittista turvapaikkaa. Perheen isä oli Armeniassa poliittinen oppositioaktivisti, joka sai useita tappouhkauksia ennen kuin perhe pakeni maasta.

Turvapaikkahakemusta on käsitelty Hollannissa kolmessa oikeusasteessa, joista kaksi alinta myönsi turvapaikan, mutta ylimmässä hakemus hylättiin valtion valituksen jälkeen. Nyt viranomaiset aikovat karkottaa heidät takaisin Armeniaan.

Perheen toivona on vielä laki, jonka perusteella maassa yli viisi vuotta asuneille lapsiperheille voidaan myöntää oleskelulupa erillisellä menettelyllä. Suurin osa hakemuksista kuitenkin hylätään.

Kirkon mukaan epävirallisia keskusteluja perheen tilanteesta käydään myös suoraan hallinnon kanssa.

Operaatio suunniteltiin salassa

Tamrazyanit on majoitettu Haagissa Bethel-kirkkoon, jossa messua pidetään. Kirkko kutsui perheen majoitukseen, kun suunnitelma 24/7-messusta oli laadittu. Tätä ennen he olivat toisessa kirkossa rannikkokaupunki Katwijkissa, mutta sillä ei ollut mahdollisuutta järjestää jatkuvaa messua.

Bethel-kirkon edustajan Axel Wicken mukaan vain kourallinen ihmisiä tiesi suunnitelmasta ennen kuin messu aloitettiin. Vuoroja ei oltu suunniteltu etukäteen.

– Aluksi meillä ei ollut rotaatiota. Tein tätä vain parin seurakuntalaisen kanssa, Wicke sanoo CNN:lle.

– Olin kopioinut liturgioita viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Lauloimme ja rukoilimme niitä, ennen kuin seuraava pastori tuli jatkamaan.

Wicken mukaan poliiseja ei ole odottamassa kirkon ulkopuolella, mutta rakennusta tarkkaillaan tavallista tarkemmin.

Lue myös:

    Uusimmat