Salolla painokelvoton mielipide aika-ajofarssista

F1-asiantuntija Mika Salon piti miettiä korrekteja sanoja Australian F1-aika-ajon jälkeen.

Uudistettu aika-ajo, jossa putoaa kuljettajia puolentoista minuutin välein toimi hienosti kahdessa ensimmäisessä osiossa. Kolmannessa oli jäljellä kahdeksan kuljettajaa ja lopulta kaikki muut kuin Mercedekset ajoivat vain yhden yrityksen.

Lewis Hamilton oli niin selvästi edellä ja vain Nico Rosberg oli uhkana Ferrareille, että tuolla hetkellä kakkosena ollut Sebastian Vettel ja kolmossijaa miehittänyt Kimi Räikkönen nousivat autoistaan viisi minuuttia ennen loppua. Paalupaikkamies Hamiltonkin oli jo puntarilla, kun ajoaikaa oli vielä jäljellä.

– Q3 oli ihan... semmoisella sanalla voisi sanoa, mitä ei viitsi televisiossa sanoa, Salo tiivisti.

– Mutta kaksi ensimmäistä osiota oli jännää. Siinä piti olla hereillä, Haas munasi ihan täysin, samoin Sauber. Se oli hyvää, se oli jännää koko ajan.

Lopulta Rosberg kuittasi kakkoseksi Vettelin ja Räikkösen ohi, kun Ferrari mietti asiaa järkevästi.

– Ferrari päätti että "okei, emme pysty tippumaan kovin pitkälle tästä". Silloin kannattaa säästää renkaita huomista kisaa varten. Tämä on selvää valmistautumista kisaan ja on hyvin loogista ajattelua. Mutta meille katsojille olisi ollut paljon mukavampaa, kun olisi nähty kahdeksan autoa viimeisellä minuutilla taistelemassa viime vuoden tyyliin siitä, kuka sen paalupaikan saa, asiantuntija Ossi Oikarinen sanoi.

– Ongelma on siinä, että tiedät jo muutaman minuutin jälkeen, että kannattaako ylipäätään lähteä ajamaan. Ferrari tiesi, ettei tipu paljon, korkeintaan Nico tulee ohi, niin kuin kävi. Riskit ovat pienet, joten eihän silloin kannata lähteä tuhoamaan niitä kisarenkaita, Oikarinen lisäsi.


Uusittu formaatti pakottaa kaikki kuljettajat heti radalle jokaisen osion alussa, jotta putoaminen vältetään. Se ei kuitenkaan toimi kärkisijojen ratkaisijana.

– Siinä ei pysty pelaamaan, se meni automaattisesti noin. Se on selvää, kun yksi tiimi on ylivoimainen, se menee automaattisesti joka kisassa noin, Salo sanoi.

– Siitä asti kun vihreä valo syttyy, Q3 on siitä asti pielessä. Nimittäin jokaisen pitää onnistua sillä ensimmäisellä kierroksella, jos mokaat, olet samantien kahdeksas.

Valtteri Bottaksen kohtalo oli jäädä 11. ruutuun, sillä hän epäonnistui aikaparannuksessa toisessa osiossa. Räikkönen starttaa kisaan siis neljännestä ruudusta.

Lue myös:

    Uusimmat