Sallan rajanylityspaikalle on saapunut päivän aikana kolme ryhmää turvapaikanhakijoita, kertoo MTV Uutisten toimittaja Alec Neihum paikan päältä.
Rajavartiolaitoksen mukaan tulijoita on saapunut päivän aikana Sallaan yhteensä 51.
Ensimmäisessä ryhmässä oli Rajavartiolaitoksen mukaan 19 henkeä. Kyseisessä ryhmässä saapuneet ovat Syyriasta, Somaliasta ja Pakistanista.
Neihumin mukaan tulijoita pidettiin ensin hetki rivissä aseman raja-aseman edustalla minkä jälkeen saapuneet vietiin lämpimään. Paikalta saadun kuvan perusteella SPR toimitti konttiin, jossa turvapaikanhakijat ovat, jonkinlaista apua.
Toisen ryhmän saapuessa jotkin turvapaikanhakijoista näyttivät medialle kahdella sormella joko rauhan- tai voitonmerkkiä. Tunnelma oli Neihumin mukaan iloinen.
8:53Katso MTV Uutisten raportti Sallan rajanylityspaikalta kello 13 keskiviikkona.
– Tulijoiden profiili on hyvin saman tyyppinen kuin mitä eilen. Kyseessä ovat paljolti tiettyjen maiden kansalaiset.

