Salkkarit- ja Rantabaari-tähti Hemmo Karja on ollut Jannen roolissa jo yli vuosikymmenen: "Jannessa oli kusipään vikaa"

Näyttelijä Hemmo Karjan suurin oppi hänen Salkkarit- ja Rantabaari-hahmostaan näkyy erityisesti työn ulkopuolella.

Näyttelijä Hemmo Karja on ollut Salatut elämät - ja Rantabaari-sarjassa Janne Haukkalan roolissa nyt jo yli vuosikymmenen. Roolista saatu suurin oppi hänellä liittyy kuitenkin muuhun elämään kuin näyttelijäntyöhön. 

– Elämässä tulee tilanteita, kun joutuu esiintymään ja esittämään asiansa. Yksi syy, miksi näyttelijyys ei ole ollut koskaan haaveammattini, on, että kärsin nuorempana lavakammosta, eikä esillä oleminen ole aina ollut millään muotoa miellyttävää. Näyttelijän työn myötä olen oppinut nauttimaan esiintymisestä, Karja kertoi MTV Uutisille.

Karja oli Salkkareissa aloittaessaan vain 18-vuotias.

– Silloin yleisön vastaanotto jännitti, että tuleeko kadulla huutelua. Yllätyin kuitenkin positiivisesta vastaanotosta.

Jannen roolihahmo on Karjan mielestä kehittynyt vuosien aikana parempaan suuntaan.

– Jannessahan oli alussa kusipään vikaa, mutta hän on vuosien varrella aikuistunut ja nykyään hyväntahtoinen. En tosin allekirjoita sitä, miten Janne menee kaikkiin ideoihin suin päin mukaan. Hän tekee, mitä ajattelee, kun koitan itse ajatella, mitä teen, Karja kertoi.

Roolihahmonsa ulkopuolella Karja on hetkessä eläjä, joka ei maalaile itselleen suuria haavekuvia tulevaisuudesta.

– Perheen perustamista toivon jossain vaiheessa ja onnellista elämää. Niin, että kaikki asiat menisivät hyvin, Karja summasi.



Lue myös:

    Uusimmat