Salkkareiden Sara Säkkinen: Sarjan suosio tuo paineita

Sara Säkkinen
Sara Säkkinen
Julkaistu 01.06.2012 11:35

Salatut elämät -elokuva tullaan näkemään elokuvateattereissa vielä tämän vuoden puolella. Elokuvan pääosassa nähtävää Peppi Puolakkaa näyttelevä Sara Säkkinen odottaa kesän kuvauksia innolla.

Suursuosioon yltänyt Salatut elämät -sarja muuntuu valkokankaalla nähtäväksi kauhutrilleriksi, jonka keskiössä toimii joukko sarjan nuorisonäyttelijöitä.

Peppi Puolakan roolissa tutuksi tullut Sara Säkkinen nähdään elokuvan pääroolissa, ja näyttelijätär kertoo suuntaavansa kohti kesällä suoritettavia kuvauksia hyvissä tunnelmissa.

– Jännittää aika paljon, ja on kyllä kivaa saada kesäksi tekemistä.

Ei maata näkyvissä -työnimellä kulkevan elokuvan keskeisenä teemana toimii Pepin värikäs menneisyys, mutta mikä mahtaa Saran mielestä olla hänen roolihahmonsa pahin luuranko kaapissa?

– Mä en paljasta sitä. Sillä voi olla muutamat luurangot, mutta kyllä yksi on ylitse muiden. Se ehkä nimenomaan tässä leffassa selviää, Sara tokaisee salamyhkäisesti.

tulee ensi-iltaan joulukuussa 2012.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät