Salkkareiden luoja: Ideointi oli ahdistava tehtävä – Kansallisarkisto auttoi

Idea Salatut elämät tv-sarjaan syntyi MTV3:n draamapäällikkö Sarita Harman mukaan Kansallisarkistoa penkomalla ja akateemisia julkaisuja lukemalla.

Harma kertoi sarjan alkutaipaleesta aamulla Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa.

– Viime vuosituhannen lopulla kanava halusi jokaisena arkipäivänä ulostulevan viihteellisen ja näytelmällisen sarjan. Ponnistelin valmiita ulkomaisia formaatteja vastaan ja halusin tehdä suomalaisen konseptin, Harma muistelee.

Hän sai pitkän prosessin myötä tehtäväkseen rakentaa tv-sarja suomalaisista lähtökohdista.

– Se oli todella ahdistava ja epätoivoon ajava tehtävä.

Harman mukaan sarja rakentui lopulta erilaisista palasista. Ne löytääkseen hän kertoi käyttäneensä runsaasti aikaa muun muassa Kansallisarkistossa.

– Mietin asioita perusteellisesti ja kun kerran oltiin oltu uhkarohkeita ja tilattu sarjaa ensimmäiset kolme vuotta, eli monta sataa jaksoa, niin sen on pakko kestää aikaa. Lähdin hakemaan Kansallisarkistosta asioita, jotka ovat aikaa jo kestäneet.

Tutkittuaan erilaisia suomalaisia uskomuksia hän totesi ”likapyykki pestään kotona” -tyyppisten asioiden olleen ja olevan edelleen voimissaan.

– Törmäsin lisäksi muutamaan julkaisuun, joista keskeisin oli erään akateemikon julkaisema Perhesalaisuudet ammattiauttajien työssä. Silloin syntyi lisää voimaa perusideaan, joka kantaa vielä 14 vuotta myöhemminkin.

Harma kertoo, että Salatut elämät on MTV3:lle yksi kalleimpia hankkeita formuloiden ja muiden urheiluprojektien rinnalla. Finnpanelin mukaan sarjaa katsoo vuosittain noin 4,1 miljoonaa suomalaista eli 85 prosenttia 10 vuotta täyttäneistä. Yhden jakson keskikatsojamäärä TV:ssä on noin 860 000.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat