Pandemia kuihdutti turismin muun muassa monilla Afrikan ja Aasian suojelualueilla. Paikallisilla ihmisillä on ollut suurempi houkutus lähteä mukaan salametsästykseen, kun toimeentulo on heikentynyt, kertoo luonnonsuojelujärjestö WWF:n suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.
Pirisen mukaan salametsästyksestä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä rahan vuoksi tapahtuvaa salametsästystä, joka kohdistuu muun muassa norsuihin, sarvikuonoihin ja tiikereihin. Usein kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta. Kuitenkin myös paikalliset erityisesti köyhissä maissa salametsästävät omaksi ruuakseen pienriistaa.
Molemmat salametsästyksen muodot ovat koronapandemian aikana lisääntyneet. Lisäksi metsänvartijoita ja salametsästyksen vastaista partiointia on monin paikoin ollut vähemmän.
Paikallisten tukeminen ja kouluttaminen on Pirisen mukaan tärkeää, sillä salametsästys on hankalampaa paikallisten valvomissa kylämetsissä.
– Esimerkiksi monissa Afrikan maissa lainsäädäntö on ihan hyvä, mutta toimeenpano voi vielä olla heikkoa.
Suomessa aloittelee salametsästystä torjuva järjestö
Suomeen on perustettu salametsästyksen torjumiseen keskittynyt järjestö. Anti-Poaching Association of Finland Ry (APAF) sai rahankeruuluvan toukokuussa. Varoilla on tarkoitus rahoittaa projekteja, jotka pitävät sisällään muun muassa valistus- ja neuvontatilaisuuksia. Lisäksi varoja voidaan käyttää vaikuttamistyöhön niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Järjestön takana on mainosvalokuvaaja ja ympäristönsuojelija Jere Hietala. Aluksi Hietala valokuvasikin WWF:lle ilmaisia kampanjoita.
Suomeen Hietalan on tarkoitus tuoda muun muassa susien ja karhujen salametsästystä torjuvaa toimintaa.