Salakuljettajat käyttävät hyväksi lukutaidotonta maahanpyrkijää – maahantulon järjestämisiä jatkuvasti

Suomen sisärajoilla tulee nyt ilmi jatkuvasti laittoman maahantulon järjestämiseen liittyviä rikosepäilyjä.

– Niin paljon kuin valvontaa on, tulee ilmi järjestelyrikoksia. Eli siellä tuodaan näitä ihmisiä maahan, kertoo Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntija Ilkka Herranen.

Herrasen mukaan tyypillisessä järjestelyrikoksessa Suomessa, Ruotsissa tai muualla Euroopassa asuva tuo autolastillisen maanmiehiään Suomeen. Esimerkiksi maanantaina Rajavartiolaitos otti satamassa kiinni Suomessa asuvan irakilaismiehen, joka toi autollaan Tukholmasta Turkuun kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Lyhyehkö matka Luulajasta Tornion kautta Kemiin saattaa maksaa parisataa euroa, kertoo Herranen. Jos auto on täynnä "asiakkaita", tili on vaivaan nähden kohtalainen. Herrasen mukaan kaikki Suomeen tulijat eivät osaa lukea tai kirjoittaa.

– Jos nämä ihmiset tietäisivät, ettei rajalla ole tarkastuksia eikä järjestäjää tarvitse, he voisivat ostaa itse sen laiva- tai bussilipun.

Olosuhteet suotuisat järjestelyrikollisuudelle

Herranen ei ota kantaa siihen, kuinka järjestäytynyttä järjestelyrikollisuus on.

– Olosuhde on muodostunut suotuisaksi tällaiselle järjestämiselle. Sinne on tullut toimijoita, jotka hyötyvät tilanteesta.

Yle kertoi maanantaina, että jotkut turvapaikanhakijat ovat joutuneet Suomessa kiristetyiksi matkavelkojen vuoksi.

– Kiristäjiä on meidän tiedossa arviolta muutama kymmenen. He ovat pääosin samaa etnistä taustaa kuin kiristettävät turvapaikanhakijat. Kiristäjät toimivat ulkomaalaisten rikollisorganisaatioiden leivissä, sanoi A-studion haastattelema Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen

Lue myös:

    Uusimmat