Salaista videomateriaalia julki: Tältä näyttivät USA:n kylmän sodan aikaiset ydinkokeet

Youtubeen on ilmestynyt liuta aiemmin julkaisemattomia ja salassa pidettyjä videoita Yhdysvaltain kylmän sodan aikaisista ydinkokeista. Taustalla on Kalifornian yliopiston tutkimuslaitoksen asefyysikko, joka on yhdessä tiiminsä pelastamassa tuhansia filminauhoja perikadolta.

Yhdysvallat suoritti vuosien 1945 ja 1962 välillä ilmakehässä yhteensä 210 ydinkoetta. Vaikka jokainen räjähdyksistä tallentui videokameroihin monesta eri kuvakulmasta, nauhoja ei ole julkisuudessa juuri nähty.

Kalifornian yliopiston Lawrence Livermore National Laboratory –tutkimuslaitoksen (LLNL) asefyysikko Greg Spriggs tukijoukkoineen on kerännyt noin 6500 "kadonnutta" nauhaa ja ryhtynyt digitoimaan niitä. Tutkimuslaitos kertoo asiasta tiedotteessaan.

LLNL perustettiin tutkimaan ydinaseita vuonna 1952. Kalifornian yliopiston tutkimuslaitoksen lisäksi ydinaseita kehitellään ja tutkitaan Yhdysvalloissa vain Los Alamos National Laboratoryssa Los Alamosin kaupungissa, New Mexicon osavaltiossa. 

Videoista suurin osa luokiteltiin vuosikymmeniä sitten salassa pidettäviksi. Spriggs tiimeineen on kuitenkin onnistunut purkamaan noin 700 videon salausluokituksen. Näistä videoista kymmeniä on julkaistu Youtubessa tutkimuslaitoksen omalla kanavalla.

Tutkijat ovat puuhastelleet nauhojen parissa jo useiden vuosien ajan. Spriggs uskoo, että kaikkien nauhojen läpi käyminen, digitointi ja julkaisu kestänee vielä vuosien ajan.

Nauhat olivat tuhoutua

Spriggsin mukaan työlään projektin taustalla on ollut huoli alkuperäisten filminauhojen säilyvyydestä.

– Kun filmikanisterin avaa, voi haistaa etikan, joka on yksi filmien hajoamistuotteista.

– Keräämämme data on pakko säilyttää digitaalisessa muodossa, sillä riippumatta siitä, kuinka hyvin filmejä käsittelee, kuinka hyvin niitä säilyttää tai arkistoi, ne lahoavat. Ne on valmistettu orgaanisesta materiaalista ja orgaaninen materiaali hajoaa. Siinä se. Aloitimme projektin juuri ajoissa pelastaaksemme datan.

Spriggsin mukaan videot ovat myös hyvä muistutus siitä, millaista tuhoa ydinaseet voivat saada aikaan. Hän toivoo, että ydinaseita käytettäisiin tulevaisuudessa ainoastaan pelotteena.

– Jos pystymme näyttämään, mikä näiden aseiden teho on ja millaista tuhoa ne kylvävät, ehkä ihmiset ovat haluttomia käyttämään niitä.

Voit katsoa esimerkkejä LLNL:n julkaisemista videoista alta:


Lue myös:

    Uusimmat